Kullaanpolku 23.8.

Oli taas sellainen päivä, jona laitoin vaelluskengät jalkaan, eväät reppuun, aktiivisuusrannekkeen ranteeseen ja kävelysauvat käteen ja päätin kävellä 13 kilometriä pitkän polun aivan kotikulmilla Raisiossa. Kullaanpolku kulkee sekä Raision että Ruskon kuntien mailla. Olen vain kerran ennen kävellyt koko Kullaanpolun ympäri ja silloin oli talvi. Siitäkin on jo useampi vuosi aikaa. Vaelluskengät ovat tällä hetkellä ainoat kengät, joissa varpaani eivät tule heti kahden kävelykilometrin jälkeen kipeiksi. Kaksi varpaistani on vaivannut jo viime syksystä alkaen, joskin enempi kävely nyt tänä vuonna kevään alkaessa näytti että siellä ne kipuilevat varpaat edelleen ovat.

Raisionjokilaakson maisemaa

Aloitin lenkkini Raision urheilukeskukselta ja lähdin kiertämään polkua vastapäivään, eli tapani mukaan juuri päinvastaiseen suntaan, mitä polua yleensä tallustellaan. Niinhän minä usein teen. Näin siksi että tulen kävelleeksi reilusti yli puolenvälin ennenkuin saavun reitillä sopivalle taukopaikalle eväitä syömään. En halua syödä eväitä pois heti ensimmäisten kilometrien jälkeen.

Alkumatkalla polku kulki yli vilkkaan 8-tien jossa kulkee kevyenliikenteen väylä ja sen jälkeen läpi omakotitaloalueen ja kohti Raision vesilaitosta. Polku kulkee hetken aivan vesilaitoksen aidan viertä, jonka jälkeen saavutaan kiviselle kapealle tielle, jota pitkin mahtuu autollakin ajamaan, mutta jossa harvemmin autoja kulkee.

Metsän ja peltojen vierellä kulkevalta autotieltä johti suuntakyltti, jonne erehdyksissäni lähdin kävelemään, sillä löysin itseni kohta Haunisten allasta kiertävältä polulta ja järven rannalta laavun luota. Kaunis maisema ja polku, jota en ole koskaan tullut kävelleeksi, vaikka olen täälläpäin näinkin kauan asunut. Mutta Haunisten allas jää nyt toiseen kertaan ja palasin aikaisemmalle polulle, jolta minun ei ollut tarkoitus poiketa muualle.

Maissipellon syövereissä

Kullaanvuoren polku yllätti minut, sillä sen varrella kasvaa maissia! Tosin maissisato näytti jo olevan jo korjattu, mutta ei ollut mieleenkikään, että täällä Suomessa kasvatetaan maissia.

Ja tietysti mieleeni nousi tarina hobiteista, jotka eksyivät herra Magotin pelloille ja elokuvassa tämä oli kuvattu juuri maissipeltona tai sen näköisenä. Kävelin tiellä pellonviertä, kunnes minun oli pakko antaa periksi pienelle mielihalulleni ja pujahtaa pellon syövereihin. Maissinkorret olivat reilusti minua pitempiä joten sinne minä katosin hetkeksi muistelemaan hobittien alkumatkaa kotikonnusta kohti suurta maailmaa.

Matka jatkui myös ohi viljapeltojen. Suuri osa viljasta oli vielä selvästi kaukana valmiista ja osa taas ei. Pellot olivat kuitenkin saamassa kullankeltaista väriä vähitellen kaikkialla. Kohta polku sujahti taas metsään ja nyt vähän kallioisemmalle polulle. En tiedä missä kohtaa Raision ja Ruskon raja kulkee, sillä Kullaanpolku kulkee molempien kuntien puolella. Luullakseni jossain näillä main.

Pellon sato ei ole vielä valmista puitavaksi

Viimeistään siinä vaiheessa kun metsäinen polku päättyi ja tupsahdin keskelle maaseutua ja laiduntavia lehmiä, olin varma että nyt ollaan ainakin Rukon puolella. Lehmiä oli navetassa aivan tien vierellä ja niillä oli omat karsinansa jossa ne seisoivat ja kaikki katsoivat tielle sinne, jossa minä yksinäni kävelin. Ja tien toisella puolella oli useita lehmiä ulkona syömässä ja yksi oli laskeutunut joenuomaankin.

Ruskon aurinkoista maaseutua

Polku kulki muutaman kilometrin ajan keskellä maaseutua ja siellä tietä pitkin. Reitin opastekylttejä ei oltu unohdettu täälläkään. Toiset opasteet kertoivat, että tiellä kulki myös jokin pyöräilyreitti. Myös muutamia muita ulkoilijoita oli liikkellä. Raisionjoki halkoi maisemaa. 

Huomasin, että joessa kasvoi vieraslajia lammikkia, jota kasvaa ainoastaan täällä Raision- ja Liedon suunnalla. Se näyttää äkkiseltään keltaiselta ulpukalta, mutta onkin haitallinen vieraslaji. https://fi.wikipedia.org/wiki/Lammikki

Raisionjokilaakso

Polku kulkee muutaman kilometrin ajan maaseudun asutuksen tuntumassa, jatkuu muutamien asuintalojen ohitse pienemmälle tielle ja häviää siellä taas metsään. Tässä vaiheessa polku ohittaa läheltä Ruskon aloituspaikkaa, urheilutaloa ja ihmisiä näkyy poluilla aikaisempaa enemmän. Talvella polun vierellä kulkee pururata latuineen.

Aivan kohta polku nousee kohti Kullaanvuoren huippua ja siellä olevaa näkötornia. Huippu kuuluu vielä Ruskolle. Ylhäällä tuulee kovin, mutta siitä huolimatta pidän evästaukoni kallioisella huipulla istuen. Muitakin on saapunut huipulle maisemia katselemaan. Olen ollut yhden vuodenvaihteen Kullaanvuoren huipulla vuosia sitten. Sieltä näkyivät kaikki Turunseudun ilotulitukset, joskin hyvin pieninä ja kaukaisina.

Vain muutama sata metriä Kullaanvuoren huipulta alas laskeutumista ja ollaan jälleen Raision puolella. Polku on kallioista ja siellä kasvaa jäkälää ja kanervaa. Jos polulta vähän poikkeaa, pääsee Kullaanvuoren laavulle, jossa kävin aikaisemmin useinkin. Polun ilme on vuosien varrella muuttunut muutamissa kohdissa. Yhtenä syynä on 8-tien leventäminen, joka ei ole tässä kohtaa enää kaukana polulta. Ennen ylitin 8-tien eri kohdasta ja aloitin kävelemään polkua aivan muualta, mitä nyt.

Samiorava Kullaanvuorella

Mun höpönaama

Polku sukeltaa ylhäältä kallioilta vielä alas synkemmälle metsäpolulle ja putkahtaa sitten yhtäkkiä ihmisten ilmoille Raision ABC-aseman luona. Hetken verran kulku jatkuu tylsästi alfaltilla, kunnes päästään vielä hetkeksi metsään ja saavutetaan viimein sama kohta polussa kuin lähtiessä, ylitettävänä on vielä uudelleen suuri 8-tie ja polku päättyy urheilukeskukselle. 

Saan olla tyytyväinen, että viime viikkojen retket ovat sujuneet kerta kerran jälkeen aina vain paremmin. Tarkoitan nyt kolottavia lihaksiani ja kipuilevia varpaitani, jotka ovat pärjänneet lähipoluilla useamman tunnin lenkin ajan. Olen yrittänyt kerätä kuntoa tulevalle ruskavaellukselle. Kenkäni saavat toimivuudesta täydet pisteet. Näillä uskallan lähteä pitemmällekin vaellukselle pelkäämättä varpaitteni puolesta. Aktiivisuusranneke on ollut tämän kesän liikunnassa mielenkiintoinen lisä tarjoamansa informaation ansiosta.

Samiorava on ollut matkassani mukana ja ilahduttanut #lapinoravankäytikortissa Instagramin puolella. Ranneke näyttää autolle saavuttaessa patikointiaikaa 3 tuntia ja 59 minuuttia. Ranneke ei mitannut aikaa lounastauon aikana. Pikkurepulla kulkee 13 kilometriä noin neljässä tunnissa kun välillä pysähtelee ottamaan valokuvia, piiloutuu maissipeltoon tai jää katselemaan lehmiä ja muita otuksia.

Viimeisiä kilometrejä ennen loppua