tiistai 21. joulukuuta 2021

Nuku yö ulkona - kaikkina kuukausina

Haastoin itseni tammikuussa nukkumaan jokaisena kuukautena ainakin yhden yön ulkona. Saas kattoo kuin käy?

Tammikuu

Heti tammikuussa satoi paljon lunta ja sain tehtyä takapihalle lumikammin, jonka tekemistä oli kauan miettinyt ja nyt tilaisuus tuli. Kammin tekemisen jälkeen tulikin muutama kova pakkasyö ja kammin seinät kovettuivat hyvin. En ollut koskaan ennen nukkunut kammissa. Pakkasta oli reilut 20 astetta enkä nukkunut oikein hyvin. Mutta enhän minä nukukaan retkillä hyvin kuin satunnaisesti. Oli torstain ja perjantain välinen yö, joten heräsin kammista aamulla suoraan töihin. (1)


Helmikuu

En ollut koskaan nukkunut talvella myöskään ihan taivasalla, joten kokeilin helmikuussa sitä. Kun helmikuun alkuun tuli sopivan kuiva keli, eikä kovaa tuultakaan oltu luvattu, nukuin takapihalla patiolla. Aamulla tuuli oli kääntänyt suuntaa ja otti jo suoraan makuupussin suuntaan. Oli maanantain ja tiistain välinen yö ja tälläkin kertaa nousin makuupussista suoraan työaamuun. (1)

Maaliskuu

Maaliskuussa pystytimme takapihalle teltan. Kiilojen iskeminen maahan oli haastavaa, sillä maa oli jäässä ja kovaa. Teltassa nukkumisessa on aina se etu, että se pitää tuulta ja teltan sisällä on aina muutama aste lämpimämpää mitä ulkoilmassa. Tällä kertaa valikoitui perjantain ja lauantain välinen yö. Kiiloja ei saanutkaan kaikkia irti aamusella, vaan osa jäi lumen alle odottamaan keväisempää keliä. Teltta tuli samalla katsottua ja huollettua ennen ensikuun matkaa. (1)

Huhtikuu

Huhtikuussa matkamme suuntasi Lappiin ja siellä Kilpisjärvelle, jossa teimme pienen hiihtovaelluksen. Nukuimme kolme yötä teltassa tupien vierellä ja yhden yön tuvassa. Oli haasteellista pysyttää teltta kovassa tuulessa. Mukana olivatkin talvikiilat. Viimeisenä telttayönä lunta tuprutti sisä- ja ulkoteltan väliin joka kyllä sai teltassa olon lämpimäksi, mutta ylimääräistä lunta oli pakko lapioida keskellä yötäkin pois, jotta ilma kulki tuuletusaukoista. (3)

Kuonjarjoella

Toukokuu

Alkuperäinen suunnitelma oli kokeilla riippumattoyötä. Suunnitelma vaihtui kuitenkin telttayöksi takapihalla. Pohjalla oli päivällä tehty 35 kilometrin pyörälenkki. Lauantain ja sunnuntain välinen yö. (1)

Kesäkuu

Myös kesäkuussa nukuin teltassa takapihalla. Tällä kertaa keskiviikon ja torstain välinen yö. Seuraavana päivänä tein taas 35 kilometrin pyöräilylenkin. Kesäkuukausista huomaa, että ole kauheasti kerrottavaa. Telttailu omalla kotipihalla kesäaikaan on melko tavanomaista ja arkipäiväistä. (1)

Heinäkuu

Tänä vuonna kesäloma osui heinäkuulle. Suuntasimme Kilpisjärvelle ja toteutimme siellä pitkän vaelluksen. Nukuin vaelluksen aikana 12 yötä teltassa ja 3 yötä tuvissa. Haastavin telttapaikka oli Porojärven itäpuolisella rannalla, jossa oli vain yksi teltan kokoinen kukkula, jossa oli toisessa puolessa erittäin pehmeää savista hiekkaa. Telttakiiloilla ei tehnyt käytännössä yhtään mitään. Onneksi lähistöltä löytyi koko teltan ympäri sopivan painavia kiviä. Teltan pystyttämiseen kovassa tuulessa meni aikaa noin tunti. (12)

Porojärven haasteellinen telttapaikka

Elokuu

Elokuussa vedin Rakastu Retkeilyyn kurssia, johon kuuluu yksi yönyli retki. Sen toteutimme Marttilankorven eräreitistön varrella. Aikamoinen yö, sillä koko yön läpi ukkosti ja salamoi. Ukkonen pysyi ikään kuin paikallaan tai sitten kiersi hyvin pientä ympyrää. Sade taukosi välillä ja jatkui pitkin yötä. Lauantain ja sunnuntain välinen yö. (1)

Syyskuu

Syyskuussa teimme syysvaelluksen Repoveden kansallispuistossa. Yövyimme neljä yötä teltassa.
(4)
Sukeltajanlahden telttapaikka


Lokakuu

Lokakuussa vietin tuttuun tapaan yön teltassa takapihalla. Maanantain ja tiistain välinen yö. (1)

Marraskuu

Marraskuussa halusin vaihtelua ja yövyin 8 asteen pakkasessa patiolla. Sopivan kuiva keli, jotta ei kastu yön aikana. Lauantain ja sunnuntain välinen yö. (1)

Joulukuu

Joulukuussa nukuin pikkuteltassa 17 asteen pakkasessa. Tiistain ja keskiviikon välinen yö. Vuoden viimeisinä kuukausina oli selvästi myös henkistä haastetta toteuttaa nukkumishaaste, koska vuodenaika on pimeä ja mitään tulevia retkiä ei ole tulossa. Oli myös odotettava, ettei ole märkää plussakeliä, jolloin teltassa tai patiolla on hyvin kosteat oltavat. (1)

Ei ole lunta talvipäivänseisauksena

*

Yhteensä 28 yötä ulkona teltassa tai taivasalla. Se on melkein yhden kuukauden ajan koko vuodesta. Jos tähän lisätään 4 tupayötä vaelluksilta, niin määräksi saadaan 32 yötä ulkona tai retkeillen ulkona. En toista haastetta ainakaan heti ensivuonna. Riipparissa pitäisi kokeilla joskus nukkua.