Nuku yö ulkona 31.8.2019

Raision luontoa

Lauantaina 31.8. vietettiin Suomen luonnonpäivää ja myös Nuku yö ulkona -päivää. Selailin illalla muiden Instagramiin lataamia kauniita luontokuvia ja kuvia teltoista, riippumatoista ja muista majoitteista, missä kukin aikoisi seuraavana yönä nukkua. Minä olin vasta saanut Lapinreissun jäljiltä telttani huollettua ja idea taivasalla yöpymisestä ilman telttaa oli vielä toteuttamatta, joten mikäs sen parempi yö, kuin tulevana yönä kammeta kamat takapihalle ja nukkua siellä.

Puoli yhdeksän aikaan innostuin tosissani, kun oli luvattu mahdollisia revontulia ja taivas olisi kerrankin pilvetön. Makuualustat ja makuupussit ulos terassille ja sitten oma valokuva Instagramiin muiden kuvien jatkoksi. Yksi pieni huomio kesän reissun jäljiltä. Missä on toinen makuualustani? Etsinnän jälkeen tulimme siihen tulokseen että taloyhtiön mörkö on käynyt sen syömässä. Siis minne voi hävitä kokonainen makuualusta, kun se vasta oli tuulikaapissa ja sen jälkeen takapihalla tuulettumassa.

Pujahdin makuupussiin puoli kymmeneltä katselemaan kun ilta pimeni vähitellen ja tähtiä syttyi näkyville koko ajan enemmän. Pitkin iltaa kuului venetsialaisten ja muinaistulien yön juhlinnan takia ilotulitteiden pauketta. Oli kuitenkin elämys katsella pimenevää tähtitaivasta yhtä soittoa muutaman kokonaisen tunnin ajan. Katsoin kohti pohjoista taivasta, josko puolen yön aikaan näkyisi pilkahdus revontulista. Taivaalla näkyi yksi selkeä tähdenlento ja myöhemmin vielä kaksi muuta. Näin kolme lentokonetta ja useita satellitteja ja mietin, että taivaalla tapahtuu paljon sellaista, mitä ei ole muutama tuhat vuotta sitten tapahtunut.

Tuijottelin Otavan tähtikuviota ja huomasin parin tunnin jälkeen sen olevan hieman eri paikassa. Maapallo oli muutamassa tunnissa selkeästi hieman pyörähtänyt. En muista koska olisin seurannut ensin tähtitaivasta ensin kaksi tuntia ja siihen vielä kolmaskin tunti päälle. Revontulia ei lopulta näin etelässä näkynyt ja puoli yhden aikaan, kun väsymys alkoi muutenkin voittaa, alkoivat pilvet kerääntyä taivaalle.

Yö oli kostea mutta lämmin. Koko yön lämpötila pysytteli siinä +16 asteessa ja valitsemani makuupussit olivatkin hieman liian järeitä. Oli pakko pitää sitä peittona, kun sen sisuksissa olisi kuolo korjannut. Aina vain löydän itseni yhä uudelleen ja uudelleen nukkumasta teltassa, ulkona, lähdössä retkelle tai vaellukselle vaikka nukkumisesta tulee harvoin mitään. Nytkin taisin nukkua kunnolla vain kello kahden ja viiden välillä ja viideltä alkoi vähitellen valo voittaa. Seitsemältä tuli noustua ja linnut kirjaimellisesti rääkyivät aivan korvan juuressa.

Kohti syksyä ja syyskuuta!

Hetta - Pallas vaellus ja Road trip 2019

Oli aika palata Hetta-Pallaksen reitille kahdeksan vuoden jälkeen. Tarkoituksena oli taivaltaa reitti tällä kertaa toiseen suuntaan, eli aloittaa Hetasta ja päättää se Pallakselle. Varasimme 55 kilometrin suht lyhykäiselle reitille myös reilusti aikaa tallustaa se. Sen toki laukkaa 3 päivässä ja kävelee reippaasti neljässä, kuten silloin aikaisemmin, mutta nyt oli tarkoitus lepuuttaa mieltä ja jalkoja. Viisi yötä - kuusi päivää. Se on hidasta, mutta varmasti antoisaa. Yöjuna kiidätti meidät pohjoiseen 30.-31.7. ja yövyimme vaellusta edeltävän yön Paavontuvan tutussa pikkumökissä. Paavontuvan väki huolehtisi myös autonsiirrosta Pallaksen tunturihotellin parkkipaikalle, joten saimme postilaatikon avaimen mukaamme. Postilaatikossa olisi kirjekuori ja automme avain, kun saavumme perille Pallakselle.

Otin kuukauden viimeisenä päivänä käyttöön myös Instagram-tilin nimellä Lapinorava.


Torstai 1.8.

Hetan yli pyyhkäisi sadekuuro jonka ohilipumista odotimme ennen vaellukselle lähtöä. Kun se meni ohitse, otimme venekyydin Ounasjoen yli vaelluspaikan lähtöpaikalle. Tämän päivän taival käsittäisi noin 6,5 kilometrin metsäosuuden, sillä jäisimme ensimmäisen tuvan pihapiiriin yöksi. Taivalta aloitti samaan aikaan kanssamme 30 riparilaista. He pitivät Pyhäkurun tuvan luona lounastauon jatkaen vielä muutaman kilometrin taivallustaan. Päivä oli lämmin (+13) ja metsäosuudella riittii myös itikoita kiusaksi. Tuvan pihalla pyöri kuukkeli kerjäten itselleen makupaloja, mutta niin nopealiikkeinen se oli, ettei siitä saanut  valokuvaa. Viereiseltä suolta kuului tuttuakin tutumpi vaelluksilla kuuluva kapustarinnan haikea ääni.

Perjantai 2.8.

Yö oli kuiva eikä teltta kastunut ollenkaan. Tänään oli tarkoitus jatkaa matkaa Sioskurun tuvan tuntumaan. Lämpöä oli aamulla +5 astetta ja pohjoisesta tuuli kylmästi. Tämän päivän patikka oli 8km ja kävelimme sen 10.30-15.30 välillä. Ylhäällä tunturissa tuuli kylmästi ja sieltä oli vaikea löytää piilopaikkaa. Yksi notkelma kuitenkin löytyi kun aloimme laskeutua Pyhäkerolta alas ja siinä oli mukava pitää pitempi lepotauko - kuin eläimet piiloutuneina tuulensuojaiseen notkelmaan.

Teltta pystytettiin Sioskurun joenvarteen kauniille paikalle, josta löytyi myös pulahduspaikka. Reitin varrella oli liikkeellä väkeä kuin pienessä kylässä. Se oli jotenkin nyrjähdyttävää, kun on tottunut kävelemään toisinaan montakin päivää ilman että näkee ketään muita.

Teltalla Sioskurussa

Sioskurun tupa

Lauantai 3.8.

Aamu oli vilpoinen ja taivaalta tuli jonkinlaista suihkupullosumua, mutta ei sen kummempaa sadetta kuitenkaan. Teltta pysyi lähes kuivana. Sioskurulta oli tarkoitus kävellä Hannukurulle saakka yhteensä 14km. Aloitimme päivän taipaleen 10.00 maissa ja olimme iltapäivällä 17.00 aikaan Hannukurussa.

Päivän polku oli tämän reitin tasaisinta osuutta. Ei ollut äkkijyrkkiä nousuja eikä laskuja, vaan pitkä matka aivan tavallista tasaista polkua pienine nousuineen ja laskuineen. Päivästä tuli lämmin +11 astetta. Tuntui varmasti lämpimämmältä, mitä olikaan ja tuuli kävi edelleen pohjoisesta. Tunturissa kuhisi koko joukko ultrajuoksijoita, jotka olivat aloittaneet juoksunsa Hetasta ja tarkoituksena juosta reitti Pallakselle asti. Jos reitin juokseminen kuulostaa epäterveeltä, niin vastaamme on toki tullut myös maastopyöräilijöitä.

Pahakurun rehevää maisemaa

Hetken ajan teki mieli jäädä Hannukurun sijaan yöksi pahakuruun ja sen autiotuvan tuntumaan. Pahakuruun päättyy avara tunturimaisema ja alkaa rehevä puustoinen osuus, jonka polku vie tunturikoivikon keskelle Hannukuruun. Jatkoimme kuitenkin lounaan jälkeen Hannukuruun etsimään telttapaikkaa.

Matkalla Hannukuruun

Hannukuru vaikutti äkkiseltään suureltakin leirintäalueelta edelliseen kertaan verrattuna, jolloin yövyimme saunan tuntumassa kahdestaan. Nyt saunan vierellä ei ollut enää lupaa yöpyä, vaan teltoille oli osoitettu oman paikkansa. Veden joutui hakemaan kauempaa purolta, jos ei halunnut kaivovettä alkaa keittää.

Kävimme molemmat Hannukurussa saunassa, mutta saunominen oli hyvin pikaista, eikä kovin mukavaa, kun saunavuoro kesti tunnin ja väkeä oli kuin torilla. Sain kuitenkin peseydyttyä ja hiukseni pestyä ja olo oli saunan jälkeen mukavampi.

Leiri Hannukurussa

Sunnuntai 4.8.

Hannukurusta lähdettäessä tuli heti vastaan jyrkkä nousu. Koko päivän polku tulisikin kulkemaan ylös ja alas ja sitten taas ylös ja alas ja vielä kolmannekin kerran ylös ja alas. Myös tälle päivälle tulisi reilusti kilometrejä. Päivä oli selkeä ja aurinkoinen ja kylmä tuuli puhalisi edelleen pohjoisesta, joskin se puhaltaa koko ajan selkää vasten ja siellä on rinkka suojaamassa suurimmalta kylmältä.

Matka eteni verkkaisesti maisemia katsellen ja tähyillen. Rippikoululaiset, jotka kulkivat kolmessa erillisessä pienemmässä ryhmässä, kulkivat nopeaa tahtia ohittaen meidät. Noin matkan puolivälissä pydähdyimme pitämään Suaskurulla lounastaukoa, kuten lädes kaikki muutkin taipaaleella olevat. Suaskurun vesi on haaste, mutta kivenheiton päässä oli pikkuruinen virtaava vesi, josta sai kivasti vettä suoraan juomapulloon. Suaskurun jälkeen oli aika taas nousta alhaalta kurusta ylös ja ylös Lumikeron huipulle saakka. Lumikerolla näkyivät vaelluksen ainoat kaksi poroa.

Lumikero

Lumikerolta oli jyrkkä lasku alas ja sitä seurasi vielä pieni nousu ja lasku ennen Montellin majalle saapumista. Suurin osa jatkaisi matkaansa vielä Montellin majan luota reilun kilometrin päässä olevalle Nammalatuville, joten päätimme jäädä tällä kertaa pois leirintäruunkasta ja asettua teltalla Montellin majan luokse. Montellin majaa remontoitiin parhaillaan. Majasta puuttui lattia ja pihamaa oli täynnä puutavaraa. Montellille jäi yöksi myös kahden dalmatialaiskoiran omistaja koirineen.

Lumikeron puolivälin rinteellä

Montellin maja

Maanantai 5.8.

Aamulla telttaan kantautui mönkijöiden mörinää. Montellin majan remontoijat aloittivat arkisen työnsä jatkaen lattian valmistamista. Aamu oli tähänsaakka kylmin, sillä matkasta jääneille hansikkaille olisi nyt ollut käyttöä. Lämpöä oli vain muutama lämpöaste ja sen huomasi aamutoimia tehdessä kylmin käsin. Tämä tulisi olemaan lähes lepopäivä, sillä emme ajatelleen kävellä vielä perille Pallakselle saakka, vaan jäädä Rihmakurun kodalle nukkumaan. Koska tämän päivän taival olisi vain noin 4km, mitään kiirettä ei olisi. Kävelimme kilometrin Nammalan tuvalle ja koska oli kaunis päivä, oleilimme tuvan luona muutaman tunnin ladaten akkuja tunturimaisemassa. Nammalasta olivat jo kaikki siellä yöpyneet lähteneet ja jatkaneet matkaa.

Vielä muutama kilometri ja pääsimme Rihmakurun kodalle. Olimme tähän saakka nukkuneet kaikki yöt teltassa, joten päätimme että olisi vaihtelua nukkua kodassa. Näin aamulla säästyisi teltan pakkaamiseltakin. Kodalla oli myös muita. Ala-asteikäinen poika oli isänsä kanssa teltassa ja nyt ensimmäistä kertaa Lapissa ja patikoimassa. He olivat kävelleet lyhyempää polkua ja jatkaisivat täältä vielä Kilpisjärvell, kuten meilläkin oli aikomus.

Rihmakurun kota

Kotaan tuli pari muutakin nukkumaan. Minä olisin tarjennut järeällä makuupusillani ilman lämmitystäkin, mutta eipä voinut valittaa kun aamuyöstä toisesta seurueesta mies lisäsi pölkköä pesään. En nukkunut kovinkaan hyvin, jos nyt minään yönä olin ihan kunnolla nukkunutkaan. Vaikka niin veri vetää retkeilemään ja nukkumaan teltassa, tuo nukkumispuoli on aina hyvin heikkoa. Harvassa ovat sikeästi nukutut yöt, vaikka patja on hyvä ja tyynykin pehmeä.

Tiistai 6.8.

Viimeisen päivän 10km kävelimme 10.00 - 14.00 vilpoisessa ja hyvin pilvisessä säässä. Rihmakurun kodalta oli nousua ja taas nousua ylös tuntureilla aina reitistön korkeimmalle kohdalle Taivaskerolle saakka, jonka jälkeen polku alkoi vähitellen laskeutua kohti Pallashotellia. Pidimme vain nopeita taukoja, sillä pysähtyessä tuli nopeasti kylmä. Vastaamme tuli muutamia maastopyörällä kulkijoita. Pallastunturin lähestyessä vastaamme tuli yhä enemmän pikkureppujen kanssa kulkevia päiväretkeileijöitä.

Lasketutuessa sai pitää varansa, etteivät pienet kivet ala vieriä kengänpohjan alla ja vie mennessään. Yksi päiväretkeilijä kaatui sen verran pahasti, että hänelle tilattiin apua rinteeseen. Viimeiseltä päivältä ei tullut enää otettu valoakuvia, koska sää oli hyvin sumuinen. Päästessämme hotellin parkkipaikalle, etsimme postilaatikon, josta löysimme auton avaimet ja löysimme auton parkkipaikalta odottamasta. Autonsiirtopalvelu on tämänkaltaisissa patikoissa kyllä kätevä. Päätimme lopulta yöpyä hotelli Pallaksella sen retkeilyhuoneessa. Emme olleet aikaisemmin tässä hotellissa yöpyneetkään. Hintaan kuului sauna, joka oli tervetullut vilpoisen ja vähän sateisen päivän päätteeksi.

Tämän vaelluksen kävelytahti oli niin hidas, että jalkani eivät missään vaiheessa alkaneet tuntua sellaisilta kuin tavallisesti vaelluksilla tai sen jälkeen. Ne eivät rasittuneet eikä vaelluksen jälkeenkään tullut sitä äärimmäistä rasituksen tunnetta joka kestää muutaman päivän.

Sioskurun purolta

Road Trip

Jatkoimme Lapinmatkaamme vielä Kilpisjärvellä ja sieltä roadtripillä pitkin pohjoista Norjaa ja Suomea. Vietimme pari päivää Kilpisjärven Retkeilykeskuksella ja patikoimme sitten yhdeksi yöksi Saanan taakse. Patikoidessamme tapasimme myös pojan isänsä kanssa, jotka olivat olleet Rihmakurussa Hetta-Pallaksella teltan kanssa.

Kilpisjärvelle on aina ilo palata

9.8. Yötä Saanajärvellä

10.8. Kautokeinontiellä matkalla Utsjoelle

Kilpisjärveltä jatkoimme matkaa ja ajoimme Kautokeinon kautta Utsjoelle pysytellen Norjan puoleisella tiellä. Yövyimme Utsjoen leirintäalueella kaksi yötä ja jatkoimme sitten matkaa Nuorgamiin ja yövyimme siellä teltassa Sevetti-Pulmankijärven reitin alussa. Rauhassa sai olla ja mukava telttapaikkakin löytyi.

Nuorgamin koulun lähellä on avoin kota, jossa grillasimme lounasta kahteen otteeseen ja jatkoimme sitten matkaamme Karasjoelle. Karasjoen leirintäalue olikin juuri äskettäin lopettanut toimintansa, joten ajoimme seuraavaan mahdolliseen paikkaan Muotkan ruoktuun ja yövyimme siellä yhden yön majassa. Muotkan ruoktulta jatkoimme kohti Ivaloa ja sieltä lähdimme Raja-Jooseppiin, jossa emme olleet ennen olleetkaan. Aivan Raja-Joosepin tuntumasta löytyi myös yksi UK-puistoon lähtevistä reiteistä. Matkan varrella noin 17km rajalta näimme kauniin levähdyspaikan aivan Nuorttijoen vierellä ja päätimme mennä siihen yöksi teltalla.

Utsjoen keskustassa on kammi

Taas tuli todettua että pohjoisessa Suomessa on monia hienoja paikkoja yöpyä teiden tuntumassa teltalla aivan ilmaiseksi. Nuorttijoen levähdyspaikalla oli asuntovaunulla pari suomalaista, joilla oli jopa saunateltta pystytettynä joen viereen. He jatkoivat matkaa, joten saimme yöpyä paikassa aivan kahdestaan ja yöllä liikenne oli vähäistä. Nuorttijoella on merkitty melontareitti. Keli oli välillä hyvinkin sateista, mutta silloin olimme enimmäkseen tien päällä tai yövyimme leirintäalueiden mökeissä.

 14.8. Nuorttijoen varrella 

Minulla oli mielikuva Raja-Joosepintiestä päällystämättömänä synkeä kuusimetsän keskitse kulkevasta pölyisestä ja hieman pimeästä tiestä. Tie on kuitenkin jotain aivan muuta. Kulkeehan Raja-Joosepin rajan kautta paljon liikennettä ja rekkoja, joten tie oli kuin mikä tahansa suuri valtatie eikä se ole synkeän kuusimetsän ympäröimä, vaan siellä oli paljon kauniita järviä molemmin puolin tietä. Ja sitten tietysti Nuorttijoki, jonka olemassaoloa en ollut tätä ennen edes ajatellut. Joen virellä viihtyi pitemmänkin ajan. Tähän kannatti pysähtyä yöksi.

Raja-Joosepista jatkoimme matkaa Sodankylään, jossa yövyimme viimeisen leirintäalueen yön ennen Rovaniemelle paluuta ja yöjunaa. Kesäflunssani taisi alkaa Nuorttijoella teltassa, paheni vähän Sodankylässä ja junayöstä ei meinannut tulla yhtään mitään. Paras asento oli istuma-asento, jotta minua ei olisi yskittänyt ja sehän ei ole mikään paras nukkuma-asento. Yö jäi siis lyhyeksi, mutta onneksi olimme matkalla kotiin.

Sami Samettiturkki matkassa mukana - kuva Norjasta

Patikkamatka Skotlannissa 23.5. - 30.5.2019

Ensimmäinen patikkaretkimatka yhdessä pohjoismaiden ulkopuolelle. Kohteeksi valikoitui Skotlanti, jossa olemme aikaisemmin vain pikaisesti käyneet vuonna 2005. Valitsimme Tema-matkojen pakettimatkan, jonka mukana tulee opas ja matka sisältää kaikki kuljetukset, aamiaiset ja illalliset hotelleilla. Ohjelma sisältää pääasiassa patikointia kauniilla reiteillä, eikä niinkään linnavierailuja tai museokäyntejä. Olimme ensin varanneet matkan elo-syyskuun vaihteen matkalle, mutta lomajärjestelysyistä vaihdoimme ryhmän ja tämä onneksi onnistui ilman ongelmia. Ehkä toukokuu on jopa kauniinpaa aikaa, kuin loppukesä. Monet kukat kukkisivat nyt.

Hotellimme Fort Williamsissa

Torstai 23.5. 

Torstai oli matkustuspäivä. Aamulla matka alkoi kotoa bussilla Helsingin lentokentälle, josta oli suora lento Edinburghiin. Edinburgista oli vielä noin kolmen tunnin bussimatka kohti Fort Williamsia, jossa yöpyisimme seuraavat kaksi yötä hotelli Ben Nevisissä. Kuljettajamme kulkee mukana koko matkan seuraavan viikon ajan. Loppumatkalla tie oli hyvin kapeaa ja pientä tietä. Ajomatkan aikana pääsi jo tunnelmaan seuratessa maisemia. Monin paikoin kukkivat alppiruusut ja niitä oli valtavia määriä. Tienvarsilla kukkivat myös piikkihernepensaat keltaisenaan. Matkalla näkyi useita mustavariksia. Mitä lähemmäs Fort Williamia tultiin, sitä enemmän kaikki näytti tunturimaiselata - jotenkin omalla tavalla hyvin tutulta ja lappimaiselta.

Perjantai 24.5.

Perjantaina hankimme ensin kaupasta tulevien retkipäivien eväitä. Retkieväät kuuluvat matkan hintaan eikä niitä tarvinnut itse ostaa. Sitten saimme bussikyydin päivän patikkaretken lähtöpaikalle, jonne oli Fort Williamsista matkaa noin 20km. 

Ensimmäinen retkemme suuntasi Ben Nevisin laaksoon Glen Nevisiin, jonne oli matkaa noin 4km ja samaa polkua takaisin. Polku oli hyvin suosittu ja väkeä oli siellä patikoimassa enemmänkin, koska nyt oli jokin yleinen vapaapäivä. Polku oli vaihteleva ja se kiipesi koko ajan ylemmäs. Joka paikassa kukkivat Skotlannin sinikellot "bluebells" sinisenään. Oli puroja ja erilaista metsätyyppiä, kunnes eteen avautui avara laakso.

Puut ja sinikellot kukkivat Nevisjoen varrella

Koko ajan ylös kiipeävä polku kulki kallionvierustaa, jonka toisella puolella avautui rotko ja alhaalla virtasi Nevisjoki. Sitten edessä avautui avara laakso, josta etsimme mukavan piknikpaikan ja eväät levitettiin viltille ja istahdimme sen äärelle syömään kaikkea mahdollista hyvää. Mukana oli paria sorttia viiniäkin. 

Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Polun maisema oli vaihtelevaa. Oli puroja, putouksia ja lehtimetsästä tuli vähän mieleen Turun Ruissalo. Maapohja oli tosin hyvin muhkuraista ja mietinkin että siellä kävely tai hevosella kulkeminen ei välttämättä onnistuisi lainkaan. Minulla oli lävelysauvat mukana, koska ne ovat kätevät ja olen niihin niin tottunut. Laaksossa oli komea vesiputous ja sen tuntumassa oli valkoinen maja ja sen vierellä silta ja köysisilta. Muutamat ylittivät joen köysisiltaa käyttämällä, mutta se vaati hyvää tasapainoa. Mietin kuinka pitkä matka mahtoikaan olla Iso Britannian korkeimman vuoren Ben Nevisin (1343m) juurelle. Laakso jatkui piknikpaikaltamme ja olisi houkuttelevaa kävellä sitä eteenpäin.

Paluumatkalla bussi ajoi pitkin Caledonia Canalin vartta. Kanava yhdistää länsi- ja itärannikon ja Loch Ness on osa vesireittiä. Kanava avattiin laivaliikenteelle vuonna 1822.

Lauantai 25.5. 

Päivä alkoi bussimatkalla pitkin Skotlannin kauneimpiin kuuluvaa tietä "Road to the Islesia." Matka jatkui Hebrideille. Pidimme jaloittelutauon tien varrella olevalla Glenfinnanissa, jossa Skotlannin kruununperillinen Bonnie Prince Charlien nousi aikoinaan mainin ja onnistui yhdistämään klaanit kapinaan englantilaisia vastaan. Kapina alkoi vuonna 1745. Kyseinen prinssi vierailee myös televisiosarjassa Outlander, eikä esiinnyt siinä kovinkaan edukseen. Tällä taukopaikalla nousimme näköalapaikalle, josta seuraavat kuvat on kuvattu.

Glenfinnan -  Prinssi Charlien maihinnousupaikka

Tuttu junarata Harry Potterista

Tämän päivän patikkaretki tapahtuisi Eiggin tulivuorisaarella. Bussi vei meidät Arisaigin kalastajakylälle, josta lähti pieni yhteysalus saarelle. Yhteysalus oli vähän Kilpisjärven Mallalaivaa muistuttava paatti, johon mahtui mukava määrä matkustajia. Keli oli hieman kylmä, satoi ja tuuli jonkun verran. Menomatkalla merellä näkyi valaita, hylkeitä ja riskilä. 

Patikka alkoi rannan tuntumasta, jossa oli muutamia rakennuksia ja rantaravintola. Kohta pihojen ja puiden peittämän polun jälkeen edessä avautui aukea nummimaisema. Tässä on paljon samaa, mitä Lapin avotunturimaisemassa. Polulla oli paljon lampaankakkaa ja muutama ihan hillittömän iso läjä, jotka kuuluivat ylämaan karjalle. Polunvarrella tulikin vastaan yksi niin iso kanttura, etten ole kotisuomessa niin suurta körilästä päässyt edes näkemään. Katoimme retkilounaamme kivien seinustan vierelle, josta sai tuulensuojaa ja vähän sateensuojaakin. Maahan ei kuitenkaan tehnyt mieli istua. Sen verran taivaalta tihkutti lisää vettä.

Eväät maistuivat ja mukana meillä oli viiniä ja vähän tujumpaakin lämmikettä, joka teki kolealla säällä kauppansa. Lähikivien tuntumassa oli pari lammasta, joista toinen oli hakeutunut selvästi sateelta suojaan. Lampaat ja lehmät olivat näemmä ulkona, oli sää mikä tahansa.

Paluumatkalla alkoi sataa vähän enemmän, mutta olimme onneksemme jo palaamassa takaisin. Odottelimme rantaravintolan lämmössä paluukyytiä yhteysaluksella. Paikallaan istuminen sai vähän vilua luihin. Bussimatkamme jatkui seuraavaksi yöksi Mallaigiin Morarin kylälle, jossa yövyimme Morar-hotellissa. Varusteiden kuivatus oli hieman haasteellista, sillä käytössä oli yksi ainoa irtopatteri, eikä muuta. Hieman huonekaluja siirtämällä ja kävelysauvoja virittämällä sai tehtyä ripustussysteemin, sillä huoneessa ei ollut edes naulakkoa, jonka alapuolelle patterin olisi voinut virittää.

Sunnuntai 26.5.

Jatkoimme bussilla kohti Skyen saarta, joka on Sisä-Hebridien suurin saari. Sitä pidetään myös koko saariston kauneimpana saarena. Bussimme odotti Mallaigissa autolauttayhteyttä, joka veisi meidät Skyen eteläosaan. Tämän päivän alkuperäinen tarkoitus oli patikoida koko retkiviikon pisin patikka 18km Glen Sligachanin laaksossa, mutta vettä satoi koko ajan enemmän tai vähemmän. Huomisen tarkoituksena oli patikoida Skyellä vähän lyhyempi 8km polku, joten yritimme ensin jos vaihtaisimme näiden kahden päivän ohjelmaa. Hetken näytti siltä että sade taukoaisi, mutta sitten se alkoi sataa yhä pahemmin. Kävimme jopa katsomassa 8km lenkkipolun alkua. Lopulta sade sai meistä voiton. Tuuli pyöritti sadetta ylhäältä ja alhaalta ja joka sivulta. Olisimme olleet sadeasuista huolimatta 10 minuutin jälkeen aivan märkiä.

Dunveganin linna Skyen saarella

Kuljettajamme oli reilu ja kuljetti meitä ympäri Skyen. Viikon retkiohjelmaan ei siis varsinaisesti kuulu yhtään linnakäyntiä, mutta nyt siihen tuli mahdollisuus. Vierailimme Dunveganin linnassa ja sitä ympäröivässä puutarhassa. https://www.dunvegancastle.com/ Linkin takana linnan historiaa ja lisätietoja.

Skotlannissa sataa usein

Päivästä tuli sittenkin ihan onnistunut. Oli mukavaa saada yksi linnavierailu mahtumaan retkiohjelmaan. Parkkipaikan vierellä oli kahvila ja matkamuistomyymälä. Tämä oli hyvä päivä tehdä matkamuisto-ostoksia. 

Ilta huipentui siihen että illallisen jälkeen bussikuskimme viritti hotellin alakerran yhteistilaan ison skriinin, jolta pääsimme näkemään livenä Suomen jääkiekkojoukkueen maailmanmestaruusvoittoa Suomi - Kanada. Suomi voitti 3 - 1. Muut hotellivieraat saivat nähdä pienen palan sitä suomalaista jääkiekkointoa, mitä tapahtuu kun Suomi voittaa maailmanmestaruuskultaa. Hotellimme sijaitsi mantereen puolella Kyle of Lochalsissa aivan Skyen saarta vastapäätä. Tässä hotellissa saimme suuren päätyhuoneiston kolmella ikkunalla ja minulla oli aikaa katsella hetki televisiota, josta sattui juuri tulemaan Harry Potter ja viisasten kivi.

Maanantai 27.5.

Tälle päivälle tarkoitettu Skyen 8km patikka sai jäädä, sillä keli näytti nyt niin hyvältä että patikoimme eiliselle tarkoitetun Skyen saaren 18 kilometrin polun. Bussi vei meidät vaelluksen lähtöpisteelle. Vaellus sijoittuu Glen Sligachanin laaksoon, jota halkoo mahtavat Cuillinin kukkulat.

Polku alkoi nousulla, jota seurasi sitten lasku laaksoon. Maisema toi mieleen Lapin väkisinkin, sillä täällä oli pieniä puroja ja kirkkaita vuoristolampia monin paikoin. Matkalla satoi pienen hetken vähän, mutta ei häiritsevästi. Tämän päivän keli oli huomattavasti eilistä parempi. Tällä patikkamatkalla jokainen kulki omaa vauhtiaan pienissä ryhmissä oppaamme pitäessä perää. Kaikilla oli omissa repuissa päivän eväät mukana. 

Laaksossa kukkui käki. Sen ääni kuului pitkään ja välillä vaikutti siltä että käkiä taisi olla kaksikin. Kiikarilla näki, että vuorenrinteellä kasvoi yhdessä kohtaa pari lehtipuuta, joten sehän saattoi pitää majaansa siellä. Rinnettä pitkin putosivat myös pienet putoukset ja minulle tuli aivan Norjan vuoristo mieleen. En voinut olla ajattelematta, että Iso-Britannia on ollut joskus kiinni Norjaan, sillä onhan Norjassa etelää myöten vuoristoa.

Skyeltä lähdimme bussilla pohjoiseen kohti Gairlochin kylää, jossa yöpyisimme seuraavat kaksi yötä. Gairlochin kylän hotelli kuin suoraan yksi Neiti Marplen seikkailujen hotelleista. Paljastuipa, että tästä kylästä löytyy myös B&B majoitusta nimellä Valhalla. Täällä tuli syötyä suuri ja maittava annos fish&chipsejä. 






Tiistai 28.5.

Tänään oli mahdollisuus osallistua maksulliselle veneretkelle katsomaan valaita. Ryhmästämme lähti mukaan viisi henkilöä ja aamupalan jälkeen menimme läheiseen satamaan, jossa saisimme tarvittavan asusteen. Pukeuduimme lämpimästi, sillä merellä olisi aina kylmä tuuli. Saimme paksut haalarit ja vettä pitävät hansikkaat. Veneeseen mahtui yhteensä 16 retkeläistä ja vene tulikin täyteen. Vietimme merellä kokonaiset kolme tuntia. Välillä koimme vauhdin hurmaa venekyydissä ja välillä pysähdyimme tekemään havaintoja. Retken aikana näimme valaita, useita pyöriäisiä ja merilintuja. Merilinnuista mainittakoot suulat, ruokki, lunniparvet ja etelänkiislat. Olipa yksi lintulaji, jonka suomenkielistä nimeä en muista sen mainitsemisen jälkeen. Lunneja näimme useita, eivätkä ne pelänneet venettä vaan uskaltautuivat olemaan aivan lähellä.

Hotelli Gairloch

Iltapäivällä oli mahdollisuus lähteä tekemään 10km patikkalenkkiä Loch Kernesaryn ympäri. Minä olin aamun retkestä väsynyt ja onnellinen, mutta Tommi lähti muiden mukana järveä kiertämään. Minä ulkoilin sen sijaan hotellin lähellä olevalla rannalla, kallioilla ja läheisen kirkon luona.

Gairlochin kirkko

Veneretkellä

Keskiviikko 29.5.

Tänään olisi pitkä bussimatka kohti Edinburghia. Matkalla pysähdyimme Invernessin jälkeen pienessä Pitlochryn kylässä ja siellä vierailimme maailman pienimmällä tislaamolla Edradourilla.

Syksyllä rinteiden kanervat kukkivat vaaleanpunaisina

Tislaamokierros oli mielenkiintoinen. Katsoimme alussa lyhyen videon ja maistelimme muutamaa eri viskilaatua. Viskiä ei tule sekoittaa muihin juomiin vaan sen tulee antaa vaikuttaa sellaisenaan. Jos se maistuu alussa vahvalta - tulee kulauttaa päälle vähän lisää. Skottilaiset nimittävät viskiä nestemäiseksi auringoksi. Meille kerrottiin viskin valmistamisen eri vaiheet paahtamisesta tislaamiseen ja tynnyreissä säilyttämiseen ja niistä pullottamiseen. Varaston vanhimmat viskit ovat 70 vuotta vanhoja. Niiden hinta on jopa 5000 puntaa pullolta. Hinta nousee mitä vanhempaa viski on, koska sitä haihtuu vuosien varrella tynnyreistä. Varastossa voikin aistia viskihuuruja ilmassa ja vierailijat poistuvat varastolta aina hymy huulilla. Myymälästä ostimme yhden ison pullon perusviskiä ja pienen pullon savunmakuista viskiä mukaanotettavaksi seuraavalle Lapinvaellukselle.

Tislaamon kaunista pihapiiriä

Edradourin tislaamo

Vietimme illan kävellen pitkin Edinburgin vanhaa kaupunkia ja katselimme kaikkea mitä sieltä löytyi. Vähän satoikin. Löysimme Royal Mile pääkadun ja Harry Potter -kaupan johon palaisimme seuraavana päivänä uudelleen. Edinburgin hotellimajoitukseen ei sisältynyt illallista, mutta löysimme kaupungilta mieluisan ruokapaikan ja söimme yhdessä muutaman muun seurueemme jäsenen kanssa. Hotellissa oli auttamattoman pieni sänky yhdellä patjalla. Kun toinen kääntää vähänkin kylkeä, koko patja tärisee kuin viimeistä päivää. Muuten hyvä hotelli ja siisti huone, mutta uni oli taas melkoisen kortilla. Nukutaan kotona sitten.

Edinburghin linna

Torstai 30.5.

Seuraavana päivänä meillä oli vielä useita tunteja aikaa ennen, kuin bussi tulisi hakemaan meitä lentokentälle. Ehdimme lounastaa The World´s Endissä 
http://www.scotlandspubsandbars.co.uk/location/the-worlds-end/ ja käydä Potterkaupassa. Ostin pienen haiskupehmolelun ja luihuismukin. Tein löytöjä myös Skotlantikaupasta, josta jäi käteen yhtä ja toista pientä Skotlantiaiheista, kuten skottiruutuinen muki, villahuopa, seinäkalenteri, DC-levy täynnä säkkipillimusiikkia ja pienen Outlanderaiheisen kirjan. Matkalta jäi mukaan myös collegepaita ja lippalakki, sillä kadotin heti menomatkalla Helsingin lentokentällä hienon 221B lippikseni - kyllä harmitti. Vahinko ei tule lippis päässä vaan lippalakin ollessa pois päästä. Tämä päivä oli kovin sateinen, mutta eipä se haitannut kun tämä oli tällainen kaupunkipäivä.

Viimein oli aika lähteä lentokentälle ja lähteä kotiin. Olimme vasta yöllä Helsingissä ja jouduimme vähän reilun tunnin odottamaan seuraavaa Turkuun lähtevää bussia. Matkalla tuli vähän nukuttua. Turkuun saavuimme sellaiseen aikaan, etteivät bussit kulkeneet joten viimeinen matkan osuus tultiin taksilla. Onneksi on vielä koko viikonloppu edessä lomaa ja rentoutumista. Reissu ei ollut vaatteilla eikä kampauksilla koreilemista, vaan patikkatamineissa mentiin. Matkan päätarkoitus olikin olla ulkona ja luonnossa. 

Näistä maisemista kohti uusia Lapinreissuja!