Nuku yö ulkona - kaikkina kuukausina

Haastoin itseni tammikuussa nukkumaan jokaisena kuukautena ainakin yhden yön ulkona. Saas kattoo kuin käy?

Tammikuu

Heti tammikuussa satoi paljon lunta ja sain tehtyä takapihalle lumikammin, jonka tekemistä oli kauan miettinyt ja nyt tilaisuus tuli. Kammin tekemisen jälkeen tulikin muutama kova pakkasyö ja kammin seinät kovettuivat hyvin. En ollut koskaan ennen nukkunut kammissa. Pakkasta oli reilut 20 astetta enkä nukkunut oikein hyvin. Mutta enhän minä nukukaan retkillä hyvin kuin satunnaisesti. Oli torstain ja perjantain välinen yö, joten heräsin kammista aamulla suoraan töihin. (1)

Helmikuu

En ollut koskaan nukkunut talvella myöskään ihan taivasalla, joten kokeilin helmikuussa sitä. Kun helmikuun alkuun tuli sopivan kuiva keli, eikä kovaa tuultakaan oltu luvattu, nukuin takapihalla patiolla. Aamulla tuuli oli kääntänyt suuntaa ja otti jo suoraan makuupussin suuntaan. Oli maanantain ja tiistain välinen yö ja tälläkin kertaa nousin makuupussista suoraan työaamuun. (1)

Maaliskuu

Maaliskuussa pystytimme takapihalle teltan. Kiilojen iskeminen maahan oli haastavaa, sillä maa oli jäässä ja kovaa. Teltassa nukkumisessa on aina se etu, että se pitää tuulta ja teltan sisällä on aina muutama aste lämpimämpää mitä ulkoilmassa. Tällä kertaa valikoitui perjantain ja lauantain välinen yö. Kiiloja ei saanutkaan kaikkia irti aamusella, vaan osa jäi lumen alle odottamaan keväisempää keliä. Teltta tuli samalla katsottua ja huollettua ennen ensikuun matkaa. (1)

Huhtikuu

Huhtikuussa matkamme suuntasi Lappiin ja siellä Kilpisjärvelle, jossa teimme pienen hiihtovaelluksen. Nukuimme kolme yötä teltassa tupien vierellä ja yhden yön tuvassa. Oli haasteellista pysyttää teltta kovassa tuulessa. Mukana olivatkin talvikiilat. Viimeisenä telttayönä lunta tuprutti sisä- ja ulkoteltan väliin joka kyllä sai teltassa olon lämpimäksi, mutta ylimääräistä lunta oli pakko lapioida keskellä yötäkin pois, jotta ilma kulki tuuletusaukoista. (3)

Kuonjarjoella

Toukokuu

Alkuperäinen suunnitelma oli kokeilla riippumattoyötä. Suunnitelma vaihtui kuitenkin telttayöksi takapihalla. Pohjalla oli päivällä tehty 35 kilometrin pyörälenkki. Lauantain ja sunnuntain välinen yö. (1)

Kesäkuu

Myös kesäkuussa nukuin teltassa takapihalla. Tällä kertaa keskiviikon ja torstain välinen yö. Seuraavana päivänä tein taas 35 kilometrin pyöräilylenkin. Kesäkuukausista huomaa, että ole kauheasti kerrottavaa. Telttailu omalla kotipihalla kesäaikaan on melko tavanomaista ja arkipäiväistä. (1)

Heinäkuu

Tänä vuonna kesäloma osui heinäkuulle. Suuntasimme Kilpisjärvelle ja toteutimme siellä pitkän vaelluksen. Nukuin vaelluksen aikana 12 yötä teltassa ja 3 yötä tuvissa. Haastavin telttapaikka oli Porojärven itäpuolisella rannalla, jossa oli vain yksi teltan kokoinen kukkula, jossa oli toisessa puolessa erittäin pehmeää savista hiekkaa. Telttakiiloilla ei tehnyt käytännössä yhtään mitään. Onneksi lähistöltä löytyi koko teltan ympäri sopivan painavia kiviä. Teltan pystyttämiseen kovassa tuulessa meni aikaa noin tunti. (12)

Porojärven haasteellinen telttapaikka

Elokuu

Elokuussa vedin Rakastu Retkeilyyn kurssia, johon kuuluu yksi yönyli retki. Sen toteutimme Marttilankorven eräreitistön varrella. Aikamoinen yö, sillä koko yön läpi ukkosti ja salamoi. Ukkonen pysyi ikään kuin paikallaan tai sitten kiersi hyvin pientä ympyrää. Sade taukosi välillä ja jatkui pitkin yötä. Lauantain ja sunnuntain välinen yö. (1)

Syyskuu

Syyskuussa teimme syysvaelluksen Repoveden kansallispuistossa. Yövyimme neljä yötä teltassa.

(4)

Sukeltajanlahden telttapaikka

Lokakuu

Lokakuussa vietin tuttuun tapaan yön teltassa takapihalla. Maanantain ja tiistain välinen yö. (1)

Marraskuu

Marraskuussa halusin vaihtelua ja yövyin 8 asteen pakkasessa patiolla. Sopivan kuiva keli, jotta ei kastu yön aikana. Lauantain ja sunnuntain välinen yö. (1)

Joulukuu

Joulukuussa nukuin pikkuteltassa 17 asteen pakkasessa. Tiistain ja keskiviikon välinen yö. Vuoden viimeisinä kuukausina oli selvästi myös henkistä haastetta toteuttaa nukkumishaaste, koska vuodenaika on pimeä ja mitään tulevia retkiä ei ole tulossa. Oli myös odotettava, ettei ole märkää plussakeliä, jolloin teltassa tai patiolla on hyvin kosteat oltavat. (1)

Ei ole lunta talvipäivänseisauksena

*

Yhteensä 28 yötä ulkona teltassa tai taivasalla. Se on melkein yhden kuukauden ajan koko vuodesta. Jos tähän lisätään 4 tupayötä vaelluksilta, niin määräksi saadaan 32 yötä ulkona tai retkeillen ulkona. En toista haastetta ainakaan heti ensivuonna. Riipparissa pitäisi kokeilla joskus nukkua. 

Repoveden syysvaellus 14.9. - 18.9.

Viime kesälle suunniteltu Repoveden reissu toteutettiinkin nyt syysvaelluksena. Melonta jää toiselle kerralle.  Parempi näin, viime vuonna Repovedellä oli kävijämäärän ennätys.

Tiistai 14.9.

Aurinko oli juuri laskemassa, kun pääsimme auton kanssa parkkipaikalle, josta syysvaelluksemme alkaa. Olimme valinneet Tervajärven parkkipaikan lähtöpaikaksi ja tarkoituksena oli tästä kävellä ensimmäiselle pienelle levähdyspaikalle Talakselle 600 metrin päähän ja jäädä siihen teltalla. Polku näkyi vielä mutta maisema hämärtyi koko ajan. Saimme teltan pystyyn ja sitten olikin jo niin pimeä, että piti ottaa lamppu esille. Vatsamme oli täynnä grilliruokaa jonka syömisestä oli vasta pari tuntia, joten emme tehneet enää nuotiota vaan menimme nukkumaan.

Yö oli vähän levoton, sillä kolmen aikaan väkeä kulki ohi lamppuineen jääden hetkeksi hölöttämään teltan lähellä. Yöllä myös satoi ja tuuli.

Talaksen taukopaikka

Keskiviikko 15.9.

Kahdeksaan asti satoi, joten ei ollut mitään kiirettä nousta sateeseen. Säätietojen mukaan sateen pitäisi kohta loppuakin. Nousimme teltasta vasta yhdeksän aikaan, mikä on meille todella myöhään. Aamu oli tuulinen, sillä tavaroista sai pitää kiinni ettei tuuli vie niitä veteen. Melko pilvinen päivä. Pääsimme polulle 11.00 aikaan ja jonkun verran oli muitakin liikkeellä, mutta ei ruuhkaksi asti. Jatkoimme matkaa Määkijän suuntaan, joka on Talasta selvästi suurempi paikka varauskotineen ja kaivoineen ja teltoille oli tilaa. Kaivolta saimme vettä lisää.

Matkalla Määkijän taukopaikalle

Välillä pilkisti aurinko

Välillä aurinkokin näyttäytyi hetken, mutta pääasiassa päivä oli pilvinen. Tuuli oli laantunut. Kävelymme jatkui Ketunlossille. Lossi on vaijerilla vedettävä pieni lautta veden yli. Sellaisessa olemme ennen olleet Teijolla, mutta paljon muualla ei niitä ole tullut vastaan. Tämä vaellus oli ruoaltaan aivan erilainen mitä yleensä. Ostimme lounasta Repotassun kioskilta. Tommi söi porokeittoa ja minä valitsin lohikeiton.

Ketunlossilla

Lapinsalmen riippusilta

Olimme Repoveden kansallispuiston toisen lähtöpaikan tuntumassa Lapinsalmella. Ylitimme pari vuotta sitten uudelleen rakennetun riippusillan, joka kulkee Lapinsalmen ylitse. Juuri samaan aikaan yllä lenteli matalalla helikopteri. Repovedellä on nyt parin päivän aikana etsintä- ja ensiapuharjoituksia ja koulutuksia. 

Lapinsalmelta meidän matkamme jatkui ylös Katajavuoren näköalapaikalle. Sinne nousi pitkät ja jyrkät portaat.

Näkymä Katajavuorelta

Iltapäivällä 17.00 aikaan pääsimme Kuutinkanavalle, jossa oli tarkoitus yöpyä. Jäimme Kuutinkanavan itäpuoleiselle nuotiopaikalle johon pystytimme teltan. Länsipuolella oli suurempi alue jossa oli useampi tulisija ja alueitten välillä oli puita, jossa kävimme sahaamassa ja pilkkomassa nuotiopuita. Tälle vaellukselle olimme ottaneen mukaan makkaraa ja nakkeja.

Maa oli kovaa ja teltta tarvitsi kiilojen tueksi kiviä pysyäkseen pystyssä. Saimme naapuriksi toisen teltan, jossa kaksi nuorta opiskelijanaista yöpyi. Pimeää tuli iltakahdeksan jälkeen, jolloin teltta kutsui yöpuulle. Olin lämmittänyt itselleni kuumaa vettä pulloon.

Torstai 16.9. 

Nousimme taas tavallista myöhempään mutta tämänkään päivän matka ei ole pitkä. Heti aamuun tuli jyrkkä nousu ylös kallioille jossa polku kulki hetken ennen alas laskeutumista. Polku kulki tänään myös metsäautoteillä ja matkan varrella oli yksityisiä kesämökkejä ja muita yksityisiä rakennuksia, joiden pihalla näkyi autoja. Tänään ohitimme kyltin ja polun, joka nousee Mustalamminvuorelle. Jätämme sen huomiselle, kun palaamme samaa polkua takaisin.

Me jatkoimme Olhavalle ja siellä laavulle ja sen viereiselle telttailupaikalle. Jätimme rinkat laavun luokse ja jatkoimme päivän patikkaa pikkurepuilla ja eväillä. Pikkurepuilla teimme noin 4km lenkin. Patikoimme Karhulahdelle. Kaunis ja rauhallinen paikka. Siellä oli eilen ollut koko päivän ensiapuharjoituksia ja tänään niitä olisi vielä iltapäivällä. Ehdimme juuri rauhalliseen päivänhetkeen, jolloin alueella oli vai tyhjiä kajakkeja ja kaksi työntekijää ensiapupisteellä.

Tänään ei tuullut ja keli oli mitä parhain melontakeli. Karhulahdella oli myös varauskota, mutta lähin kaivo oli reilun kilometrin päässä Olhavassa. Täällä on kyllä lyhyt matka joka suuntaan. Jatkoimme kävelyä ja ja kiersimme Olhavanlammen. Metsässä oli muutamia hirvikärpäsiä, mutta onneksi ei paljoa. Polku nousi lopulta ylös Olhavanvuorelle, josta oli upea näköala. Olhavanvuoren kalliorinne on suosittu kiipeilijöiden paikka.

Karhulahti

Palasimme laavulle ja pystytimme teltan vähän alemmas laavun ja järven väliin. Järveltä oli suora näkymä kallioseinämälle, kiipeilypaikalle ja siellä oli suuri ryhmä kiipeilemässä ja ensiapuharjoituksissa. Kiipeilyn vetäjät olivat valloittaneet koko laavun ja sen ympäristön tavaroillaan ja varusteillaan. Paistoimme nuotiolla nakkeja ja eväsleipää sai lämmitettyä vähän.

Olhavanvuori

Perjantai 17.9.

Myös tänään oli tyyntä ja aurinkokin paistoi. Aamupäivän ensimmäiset kilometrit olisivat samat Kuutinkanavalle saakka. Jätimme rinkat polun risteykseen ja nousimme ylös Mustalamminvuorelle ja siellä olevalle näköalatornille. Polku myötäili korkealle kalliolle. Paikka oli koko alueen korkein ja tornilta näkyi kauas joka suuntaan. Ylhäällä kallioilla kasvoi myös paljon puolukkaa.

Näkymä Mustalamminvuorelta

Lakeuduimme alan, matka jatkui Kuutinkanavalle ja siitä lähdimme sitten uutta polkua pitkin Lojukoskelle. Lojukoskella pidimme lounastaukoa. Tämä paikka oli taas vähän suurempi, sillä alueella oli varauskota ja sen pihapiiri ja sitten tämä toinen puoli, jossa nyt pidimme taukoa. Iltapäivällä ja iltaa myöten ihmisiä alkoi tulla vastaan koko ajan enemmän. Huomasi että on viikonloppu alkamassa.

Lounastarvikkeita ja pehmokavereita

Lojukoskelta kävelimme Saarijärven parkkipaikalle, jossa oli kaivo. Täytimme kaikki vesipullot iltaa ja aamua varten ja jatkoimme siitä Sukeltajaniemelle johon menisimme yöksi. Sukeltajaniemi oli aivan metsäautotien tuntumassa ja paikalle oli pystytettynä jo yksi teltta. Löysimme teltalle hyvän ja tasaisen paikan. Meidän jälkeemme pitkin iltaa alueelle nousi vielä useita telttoja lisää. 

Teltta Sukeltajaniemellä

Paistoimme nuotiolla viimeiset nakit. 

Aamuyöstä satoi.

Aamu Sukeltajaniemellä

Lauantai 18.9.

Aamulla alueella oli kymmenen telttaa. Viimeiset olivat tulleet jo kun oli tullut pimeää. Meillä taisi olla alueen ainoa isolle teltalle sopiva ja kiva paikka. Myös tänään oli tyyntä, kuten ensimmäisen aamun jälkeen on koko ajan ollut. Kävelimme ensin tietä myöten uudelleen Saarijärvelle ja kävimme siellä kaivolla täydentämässä vesipullot lounasta varten. Sitten jatkoimme kävelyä Kirnukankaan laavulle. Vastaamme tuli paljon väkeä, joista osa oli yöpynyt Kirnukankaalla.

Repoveden kansallispuisto on pieni alue. Joka paikkaan on lyhyt matka ja kun polut kulkevat ristiin rastiin, tämä on nopeasti kävelty läpi. Suunnittelin polkumme niin, että koko alue on pääosin käyty läpi näiden neljän päivän aikana. Vain muutama kävelyosuus on patikoitu kahteen kertaan. Kaivovedet olivat kunnossa eikä sivumakuja ollut. Myös järvien vedet olisivat olleet kunnossa, mutta tällä vaelluksella käytimme vain kaivovettä.

Kirnukankaan Kirnu

Kirnukankaan luona pidimme lounastauon. Mukanamme oli kuivattua perunaa, jota kokeilimme nyt ensimmäisen kerran. Ne maistuivat hyvin purkkilihapullien kanssa, mutta niissä itsessään ei kyllä ollut makua lainkaan. Tällä vaelluksessa mukanamme oli tosiaan aivan erilaiset eväät, mitä kesällä. En yleensä kanna säilykepurkkeja mukana, mutta näin lyhyellä vaelluksella se on mahdollista. Rinkassa on tilaa ja muutaman päivän ruoat eivät paljoa paina.

Kirnukankaalta matkamme jatkui tutun Lojukosken ohi kohti Tervajärven parkkipaikkaa. Vielä viimeiselle kolmelle kilometrille mahtui jyrkkää nousua ja laskua ja upeita maisemia. Polveni alkoivat lopussa olla jo aivan finaalissa eivätkä oikein enää taipuneet. Vaellus päättyi viimein noin 15.00 kun pääsimme autolle. Kävelyä tällä vaelluksella tuli 34-35km.

Ajoimme Kouvolaan, söimme siellä kiinalaisessa ravintolassa ja yövyimme hotelli Turistihovissa jossa pääsimme saunaan. Oli mukavampi mennä saunaan ja nukkua yön yli ennen sunnuntaista kotimatkaa.

Käsivarren telttailuvaellus 7.7.- 22.7.2021

Jo muutaman vuoden aikana vahvistui ajatus, että Käsivarren erämaahan olisi mahtavaa mennä oikein ajan kanssa hieman tavallista pitemmäksi ajaksi. Reilu kaksi viikkoa ei sekään ole pitkä aika, mutta pitempi, mitä omat vaellukset yleensä. Haaveissa oli ottaa helikopterilento, mutta sen hinnan ollessa 300 euroa enemmän, mitä vesitasolla, päädyimme varamaamaan vesitasokyydin. Kyyti mahdollistaa suuremman tavaramäärän mukaan ottamisen ja vaelluksen aloittamisen rennosti pitämällä ensin leiriä muutaman yön samassa paikassa. Suunnitelmissa oli olla tunturissa 16 yötä ja 17 päivää. Kuten tavallista, pääsimme vuorokautta lyhyempään lopputulokseen 15 yötä ja 16 päivää. Teimme silti oman ennätyksen, sillä viimeksi kun otimme lennon, olimme 13 yötä ja 14 päivää.

Keskiviikko 7.7.

Lentomme lähti lentosatamasta aamupäivällä klo 10.00 vaikka taisimme päästä varttia ennen jo matkaan kun kaikki oli valmiina. Lento Kilpisjärveltä Somasjärvelle kesti noin 20 minuuttia. Oli upeaa nähdä kaikki ilmasta käsin ja tunnistaa useita paikkoja, kuten Saarijärven tupa ja sen tuntumassa oleva suuri silta. Saivaara, Meekonlaakso, Toskaljärvi, Reikämaa ja Valtijoki ja sen vierellä kulkeva harju. Somasjärven rannalla telttaisi pariskunta, joka oli tullut tunturiin samaisella vesitasokyydillä pari päivää aikaisemmin. Somasjärveltä kävelimme Kopmajoen tuvan tuntumaan noin 2km matkan. Istahdimme matkalla juomaan pullollisen energiajuomaa ja syömään munkit. Harvinaista evästä tunturissa, mutta mehän olimmekin vasta saapuneet.

Ilmakuva Saanatunturista

Pystytimme teltan Kopmajoen tuvan tuntumaan puron luokse. Siinä yöpyisimme seuraavat kolme yötä. Keli oli lämmin ja yö oli sitä myös. Mukaan pakattu järeä makuupussi oli vain peittona ja se riitti hyvin. Tänään emme kävelleet sen enempää kuin Somasjärveltä tuvalle ja tuvan luona tuli käveltyä. Tuvan lähellä joen penkka oli vielä paksun lumen peitossa. 
 
 

Ilmakuva Saivaarasta ja Reikämaasta

Ilmakuva Valtijoesta ja harjujonosta
    

Jo heti keskiviikkona oli sadekuuroja, jotka viilensivät hieman, mutta ei liikaa. Täyteen pakattujen rinkkojen lisäksi olimme pakanneet pieneen menevät retkireput täyteen tavaraa. Toinen oli täynnä ruokaa ja toisessakin oli jotain, joka kuluisi ensimmäisten vaelluspäivien aikana. Tarkoitus oli saada pikkureput tyhjiksi ennenkuin vaellus jatkuisi seuraavalle telttapaikalle.

Torstai 8.7.

Tänään kävelimme Rajavartioston tuvalle ja kävimme samalla katsomassa olisiko siinä kohtaa sopiva kahluupaikka Valtijoen yli sen toiselle puolelle. Päivä oli taas oikein lämmin. Päätimme, ettei tuvan luona ole turvallista kahluupaikkaa, joten päätimme että kahlaamme hieman alempaa, putoukselta muutama sata metriä löytyi viimeksi paikka. 

Kopmajoen korkea lumivalli

Telttaleiri Kopmajoen tuvan lähellä

Tuuli oli puhaltanut tähän asti lämpimästi etelän suunnasta mutta se voimistui ja alkoikin tuulla luoteen suunnalta. Ridnitshokkan suunnalta. 

Vähän jännitti olisiko Ridnitshokkan suunta selkeä, jotta sitä kannattaa lähteä huomenna huiputtamaan. Ajoittain tuntui oli pilven peitossa ja ajoittain taivas näytti selkeältä.

Perjantai 9.7.

Keli oli Norjan puolella synkkä ja näytti siltä että voisi jopa sataa. Selkeni kuitenkin nopeasti. Tänään pakkasimme pikkureput hieman pitempää päiväretkeä varten. Jo muutaman vuonna on ollut ajatuksena huiputtaa Ridnitshokka, kun se on näistä lähituntureista jäänyt väliin. Päivä oli aurinkoinen ja selkeä. Lähdimme liikkelle siinää 10.00 aikaan. Pelkkä puoliväliin alarinteitä kävely vei tunnin. Ajauduimme vähitellen rinteeltä siihen suuntaan, josta näkyi Ridnijärvi ja polku, joka kulkee Pihtsusujärveltä Kopmajoelle ja järvet siellä suunnalla. 

Järvien välistä kulkee polku Pihtsukselle

Viimeiset rinteet ovat todella jyrkät ja se oli vielä lumen peitossa. Kuljimme pienen hetken lumista kohtaa ylös, mutta päätimme sitten että on parempi laskeutua alas ja etsiä turvallisempi kohta ylös kiipeämiselle. Kuljimme lumettomalla kohtaa rinnettä vaakasuoraan, mutta koko matka paljastui jyrkäksi ja hyvin kivikkoiseksi. Huipulle pääseminen veisi aivan liian paljon aikaa siihen nähden, mitä jo nyt oli retkeemme mennyt.

Päätimme jättää Ridnitshokkan huiputtamisen toiselle kerralle. Haltin puolen rinteiltä sinne kävelee nopeammin ja helpommin. Söimme eväämme jylhässä maisemassa ja aloimme sitten laskeutua, johon myös meni paljon aikaa. 

Tällä kelillä pyykkikin kuivuu hyvin, joten pesin ensimmäiset pyykkini ja pulahdin itsekin veteen.

Mä tein porot

Koska oli kuuma ja ötökät pyörivät lähellä, ilman hyttysverkkoa hatussa ei voinut olla. Tommi meni lumelle ja "teki porot" eli vilvoitteli lumella. Mä halusin tietysti myös. Puoli minuuttia ja siinä tulee kylmä! Mutta olipa mukava vilvoitella lumella kekellä kesää. Takaisin päiväretkeltä tuvalle tulimme noin 16.00 eli useampi tunti meni siinä, että pelkästään yritimme huiputtaa Ridnin.

Lauantai 10.7.

Pikkurepun ruoat oli syöty ja toinenkin pikkureppu saatiin tyhjäksi. Oli aika pakata tavarat Kopmajoen luota ja jatkaa vaellusta Valtijokivarrelle. Valtijoen varrella on tullut vaellettua ennenkin, mutta aina se on jäänyt siihen, että se on kävelty läpi eikä sen varrelle ole jääty teltalla yöksi. Emmekä ole koskaan vaeltaneen koko jokivartta vaan putkahteneet sinne aina jostain puolivälistä. Nyt oltaisi pari yötä Valtijoen vierellä ja sen upeassa laaksomaisemassa.

Somasjärven Seitakivi

Aamu oli pilvetön ja todella tuulinen. Pääsimme vaelluspolulle noin 9.30

Rajavartioston tuvan lämpömittari näytti varjossa +23 astetta. Sellaista lämpöä se taisi olla koko tämän vaelluksen alun. Lämmintä ja hiostavaa on ollut, joskin kelien on luvattu viilenevän. Kävelimme ohi putouksen, jonka alapuolelta olemme viimeksi päässeet kahlaamaan. Joka kohdassa tuntui olevan todella paljon vettä.

Kovanonnen mutka. Tausatalla Valtivaara.

Päätimme lopulta kahluukohdan. Kahlasin yli, vaikka olihan tuo erittäin haastava kohta jopa kahdella kepillä. Tulin kahluukepitöntä Tommia vastaan ilman tavaroita, mutta Tommi ei päässytkään yli, vaan rinkka ja kaulalla roikkuvat kengät haukkasivat vettä. Vaikka olimme vaeltaneet vasta 4 kilometriä, oli jäätävä märkiä tavaroita kuivattelemaan. Oli kyllä oivallinen keli kuivattaa märkiä tavaroita.

Tähän Valtijokimaisemaan jäimme teltalla

Koska omat tavarani olivat jo joen toisella puolen, piti minun vielä kerran kahlata tavaroiden kanssa samalle puolelle, missä Tommi on. Jouduin hyvän tovin etsimään mutkasta uuden kahluukohdan, mutta onnistuin siinä. Kun vesi virtaa kovaa ja syöksyy reisien korkeudella, siinä alkaa olla keskittymiskyky kovilla.

Tarkoituksenamme oli huiputtaa Valtivaara, jonka takia halusimme heti alkumatkasta joen toiselle puolelle. Pystytimme leirin ja kahlasimme ilman tavaroita joen toiselle puolen. (Kävi huomattavasti kivuttomammin ilman tavaroita). Lähdimme iltapuhteeksi huiputtamaan Valtivaaraa.

Valtivaaralle kannatti kiivetä, sillä vaikka se ei ole kovin korkea paikka, on sieltä upeat näkymät siihen suuntaan josta olimme lähteneet, eli Kopmajoelle ja Ridnitshokkan suuntaan.

Näkymä Valtivaaralta Somasjävelle

Sunnuntai 11.7.

Yllä nousi kova sumu. Aamukin oli vilpoinen ja sumuinen. Oli silti pakko päästä pikaisesti pulahtamaan, johon löytyikin pieneltä sivujoesta sopiva pesupaikka. Pääsimme jatkamaan matkaa 9.30 ja tavoitteena oli päästä pian joen toiselle puolelle, joten sopivan kahluupaikan etsintä oli kova.

Sumuinen aamu

Matkaa oli tänään tarkoitus jatkaa suunnilleen jonnekin Valtijoen S-mutkalle saakka. Sopiva kahluupaikkakin löytyi joen leveämmästä kohdasta, jossa ei ollut kovaa virtausta ja vesikin ylettyi vain pohkeisiin. Siitä pääsimme turvallisesti ja mukavasti yli ja joen toisella puolella oli aika syödä lounasta. Luulen, että löytämämme kahluupaikka löytyy ottamastani Valtijoen ilmakuvasta (aikaisemmin yllä). Kuvassa leveä joki haarautuu ensin kahdeksi pienemmäksi puroksi ja yhdistyy uudelleen. Yhdis>Styttyään joen keskellä on maata. Siitä maakohdan vasemmalta puolelta joki oli tarpeeksi matala koko matkaltaan.

Valtijokivarren harjuilla - vihdoinkin

Vaikka oli vasta varhainen iltapäivä, löytyi aivan yllättäen houkutteleva telttapaikka. Kun joki kaiken lisäksi näytti kapenemisen merkkejä, päätimme jäädä yöksi. Eihän meillä edelleenkään ollut mikään kiire eteenpäin. Tällekään päivälle ei tullut paljoa kilometrejä, mutta eihän sillä väliä. Rinkat ovat tässä kohtaa vielä aika painavat.

 

Näkymä telttapaikalta Valtijokivarrella

 Tämä telttapaikka löytyi jonkin matkaa ennen   varsinaista S-mutkaa mukavalta niemekkeeltä. Vesi   piti hakea alempaa, mutta muuten paikka oli oikein   onnistunut.

 Aika vähän on näkynyt mitään elämiä, mutta täällä   asuu sammakko! 

Lapinkuusio

Tätä kukkasta näkyi vaelluksen alkupäivinä monin paikoin ja oikein paljon. Se kiinnitti huomion, sillä aikaisempina vuosina tätä kukkaa en muista nähneeni lainkaan tai sitten sitä on ollut niin vähän ettei siihen kiinnittänyt huomiota. Tälle reissulla siihen paikoittain melkein kompastui. Eniten harmitti etten tiennyt koko kasvin nimeä. Kotona sitten tarkistin mikä kukka on kyseessä. Lapinkuusio.

Maanantai 12.7.

Tänään otin käyttööni aktiivisuusrannekkeen. Edessä olisi hieman tavallisempi ja tyypillisempi vaelluspäivä, eli useampi kilometri ja aikaa on varattu koko päivä. Taivalsimme tänään klo 9.00 - 17.00. Aamu pilvetön ja melko tuuleton. Aamulla oli taas pakko pulahtaa veteen.

S-mutkan kohdalla vesi katkaisi yhtäkkiä polun ja jouduimme kiertämään aika pitkältä jotta pääsimme takaisin harjujonolle. Samalla keli alkoi muuttua. Ilma viileni ja enteili sadetta. Ehdimme huiputtaa harjujonon paikan nimeltä Maailmanhuippu jonka jälkeen kohta alkoi sataa.

Vesi katkaisee polun

Satoi parikymmentä minuuttia vähän kovemmin jonka jälkeen se loppui. Sateen aikana kastuimme melko hyvin. Rinkoilla oli sadesuojansa, mutta lämmin ja seisova keli ei houkutellut sadehousuihin. Kohta erkanimme harjujonolta ja polulta tuntureiden suuntaan ja lounastakin oli saatava. Lounasta ei voinut syödä ilman vesipaikkaa, mutta vaatimaton vesipaikka löytyi ja pikainen lounas syötiin. Paikka ei ollut kummoinen vaan pikemminkin vähän pakon sanelema, sillä nälkä oli kova.

Välillä satoi vähän ja keli oli pilvinen. Ylhäällä tuntureilta avautui näkyvä Reikämaalle ja Saivaaralle saakka. Me kuitenkin matkaisimme vielä toiseen suuntaan, kohti Taapmajärveä ja siellä olevalle pienelle tuvalle. Loppupäivästä matkan katkaisivatkin purot ja järvet. Reitti Taapmajärvelle piti oikein etsimällä etsiä, sillä joka suunnasta tuli vastaan jokin este. Suota, syvää ja leveää ojaa tai järviä. Housut olivat sateen jäljiltä vielä märät ja iltapäivä oli jo pitkällä. Tuvalle ei olisi kovin pitkä matka, arviolta 4 km, mutta reitin löytäminen näytti siltä, että päätin lopulta että olisi parasta laittaa teltta pystyyn juuri siihen missä seisoin. Se oli ainoa sopiva telttapaikka, sillä ympärillä oli kovin kivistä. Vesipaikalle olisi kävelyä varmaan pari sataa metriä, eli ei mikään paras paikka, mutta kiva maisema kuitenkin.

Sattumanvarainen telttapaikka

Tommi kävi puron toisella puolelle leiriytyneiden kalastajien leirissä kyselemässä vähän reittiä tuvalle ja saikin sieltä vinkkejä seuraavalle päivälle. En muista että olisimme aikaisemmin tehneet tätä ratkaisua - lätkäistä teltta niille sijoilleen eikä enää yrittää väkisin jatkaa taivalta. Kello oli viisi, olo märkä ja uusi nälkäkin alkoi olla.

Loppupäivän keli oli aurinkoinen ja tuulinen eli sopiva vaatteiden ja kenkien kuivatukseen. Jostain syystäni kenkäni olivat sisältäkin aivan märät. Ei pistettä vesipaikalle, mutta muuten tämä oli kiva paikka. Keskellä ei yhtikäs mitään.

P.S. Olemme kovasti kummastelleen missä kaikki porot ovat? Emme ole nähneet yhtään koko aikana. 

Tiistai 13.7.

Noin 4km matka Taapmajärvelle vei lopulta aikaa 9.15 - 12.45 3,5 tuntia, sillä reittiä joutui tosiaan etsimään hyvistä ohjeista huolimatta. Koska oltiin siellä missä ei olla ennen oltu, maisema oli kaikella tavalla uusi, eikä reitti ollut vielä hahmottunut vaikka sitä kuinka tapitti vuoroin karttaa ja vuoroin ympäristöä. Ja näkyvyyskin oli hyvä, ei sumua. Eilen olisi ollut pahoilla mielin, jos vielä tämän pätkän olisi nälkäisenä ja märkänä kävellyt. Nyt oli saatu kamojakin kuivaksi.

Matkalla Taapmajäravelle

Ehtisimme silti olla Taapmajärvelläkin tarpeeksi kauan. Ainakin kaksi yötä, ellei jopa kolme. Tälle lyhyelle matkalle osui vielä yksi puro yli kengillä ja yksi kahluu, jossa piti ottaa kengät pois. Aamu oli taas tosi lämmin. Tuuli piti vähän itikoita kurissa. Kalastajan nukkuivat vielä leirissään kun menimme siitä ohi. Tämän päivän oli tarkoitus olla lepopäivä. Aamun lyhyen mutta aikaa vievän patikan jälkeen koko loppupäivä sitä olikin. Koska oli lämmintä ja mukavaa, pesin hiukset ja lämmitin vähän vettä jotta sain peseytyä saippualla. Kerrankin myös purovesi oli lämmintä, eikä jääkylmää kuten yleensä.

Taapmajärven tupa

Sen jälkeen oli pyykkien vuoro. Oli kiva saada puhdasta vaatetta ylle. Pesin naamanikin ensimmäisen kerran koko vaelluksen aikana, öh. (Ei aina näin käy, hups.) Mutta syykin tälle löytyy. Aina on hyttysverkko tiellä. Kovassa tuulessa pyykit kuivuivat mukavan nopeasti. Pystytimme illalla teltan. Ainakin seuraava yö on tarkoitus nukkua teltassa. Päivän aikana on on tullut sadekuuroja. Pahimmat sateet näyttävät satavan vähän kauempana.

Keskiviikko 14.7.

Tämä oli varsinainen luppopäivä. Tuvan mittarin mukaan yöllä ja aamulla oli vain +9 astetta lämmintä. Teimme aamupäivän kävelyretken läheiselle Rajavartioston tuvalle (klo 9.00-11.00) josta tuli noin 4km. Tuvalle oli lopulta aika hankala sukkuloida, sillä sitä ympäröi joka puolelta soinen alue. Lopulta pieni joki erotti tuvalle pääsy, jota emme suinkaan lähteneet kahlaamaan, vaan lähdimme kohta paluumatkalle. 

Taapmajärvellä

Päivä oli pilvetön ja lämmin. Tuvalla käväisi yksi kalastajapariskunta pitämässä lounastaukoa. Heillä on leiri noin 5km päässä. Enempää ei tänään tullut käveltyä vaan sitä enemmän vain oleskeltua tuvan pihapiirissä ja välillä tovi tuvassa kuumaa ja itikoita paossa. Purkasimme teltan ja päätimme olla toisen yön tuvassa. Tupayöstä tuli kauhean lämmin.

Tuvan viereinen puro

Torstai 15.7.

Yöllä oli mittarin mukaan lämmintä vain +9 mutta jo aamulla mittari kipusi nopeasti +15 asteeseen. Tuuli yltyi ja aamun auringonpaisten vaihtui nopeasti pilviseksi. Minulla oli myös tänään aktiivisuusranneke käytössä. Tarkoituksena oli tänään vaeltaa ensin jonkin matkaa samaa reittiä takaisin ylös tuntureille ja palata uudelleen Valtijokivarrelle ja harjujonolle. Paluu kävikin huomattavasti nopeammin, mitä tänne tuvalle tuleminen sillä nyt aikaa kului 2 tuntia kun pari päivää sitten samaan matkaan meni 3,5 tuntia. Reitti oli jo tullut tutuksi ja saatoimme suoristaa pari mutkaakin.

Matkalla Valtijoelle

Vaihdoimme sadehousut jalkaan, kun pientä vesisadetta näytti tulevan. Söimme keittolounasta ylhäällä tunturilammella ja laskeuduimme sitten Valtijoelle. Vaikka oli aikaista, näytti taivas siltä että kohta sataa. Pystytimme teltan jo puoli kolmen aikaa iltapäivällä ja saimme sen pystytettyä ennen sadetta. Ensimmäisten vesipisaroitten saattelemana vetäydyimme teltan suojaan pötköttämään. Seuraavan tunnin satoi. Sitten oli pieni tauko ja sade jatkui. Sadekuurot jatkuivat aina iltayhdeksään saakka. Myös tämäntyylinen telttailu on tainnut jäädä meiltä aikaisemmin väliin. Se, että sateella ollaan teltassa ja kokkaillaan apsidissa. Ei hullumpaa.

Sadekuurojen välillä kävimme ulkona. Katsoimme myös valmiiksi mistä seuraavan päivän polku menisi. Huomenna jatkaisimme Porojärven kahlaamolle, jonne on matkaa ehkä reilu kilometri.

Teltan eteisessä

Perjantai 16.7.

Aamulla tuuli ja oli pilvistä. Oli myös selkeästi viileämpää mitä vähään aikaa aamuina oli ollut. Saimme leirin kasaan ja lähdimme talsimaan kohti Porojärven kahlaamoa. Sinne lähdimme siinä 9.45. Porojärven kahlaamo oli suunnitelma A. Kahlaamolle päästyämme ja sitä paristakin kohtaa katsottuamme ja kerran jopa kahlaamaan mentyämme, palasimme rantaan. Ei tule kauppoja. Vesi on ensinnäkin liian syvää ja toiseksi, sen pohjassa olevat kivet ovat suuria ja epävakaita. Seuraavaa askelta on erittäin vaikea löytää. Emme menneet veteen enää toisesta kohdasta. Päätimme ottaa käyttöön toisen suunnitelman. Söimme kahlaamon tuntumassa lounasta, sillä aikaa oli tuhraantunut jo hyvä tovi. Netistä olin selvittänyt tätä kahlaamoa ja vesi tulee kuulemma pohkeeseen saakka. Me emme tätä oikeaa kohtaa tainneet löytää. Ehkä jonain toisena vuotena?

Porojärven kahlaamo - ei tullut kauppoja

Porojärvellä yöpyneiltä kalastajilta saimme taas vinkkiä siitä, mistä kohden Valtijoen pääsee vielä täältä alajuoksulta ylittämään. Ohje kuului että viimeisen kosken alapuolella on paikka josta matalalla vastarannalla on selkeä kivipenger. Ja sieltähän se ylityspaikka löytyi. Olimme ylityspaikalla noin klo 15.15 ja samalla sen tosiasian edessä, että olimme noin 500 metriä edellisestä telttapaikastamme. Tämä päivä oli siis melkoista turhankävelyä, mutta eihän tätä voinut etukäteen tietää. Aavistimme toki että näin voi käydä. 

 

Valtijoen alajuoksun viimeinen koski ja tästä yli

Joudumme nyt kävelemään "väärää puolta" kohti Meekoa, mitä ajatuksena oli. Emme ole koskaan käyneet Porojärven tuvalla tai Kekkosen kämpällä, emmekä kävisi niillä nytkään. Kun tuli selväksi että maasto on aivan kivikkoista ja täynnä puskaa, tuli painetta löytää teltalle jokin paikka. Tuuli oli yltynyt todella kovaksi siinä vaiheessa kun ainoa vähänkin järkevä telttapaikka löytyi ja aloimme sitä pystyttää. Sen pystyttämiseen meni kokonainen tunti. Maa oli hiekkaista ja tuuli toi haasteensa. Jokaikinen kiila piti tukea suurella kivenjärkäleellä, joita onneksi oli ympäristössä tarjolla.

Alueen ainoa telttapaikka

Lauantai 17.7.

Aamulla tuuli oli laantunut jo selvästi. Edessä on pitkä patikka kohti Meekonlaaksoa ja Meekon tupia. Ellei aivan Meekon tuville asti jakseta niin pitkälle kuitenkin. Reitti Porojärveltä Toskalojalle oli tuskaisen raskas. Kävelimme 9.00- 13.40 ja matkaa on vain noin 5km. Matka on kivinen ja puskainen. Nälkäkin alkoi olla, mutta oli mukavampi kokata Toskalojan huoltotuvan portailla, kuin suuressa kivikossa. Matka eteni hitaasti eikä Toskalojan luona oltu edes vielä puolivälissä.

Valmiina päivän polulle

Olin viluinen kun päästiin Toskalojalle. Tuuli oli kylmä eikä ruoka lämmittänyt heti. Tuvan luokse tuli kolme Toskaljärvellä yöpyvää kalastajaa. Toskaljärvellä on kuulemma 10 telttaa. Pääsimme jatkaamaan matkaa 15.00 ja nousimme tuvalta selvästi ylemmäs tunturin rinteelle, jossa oli helppokulkuisempaa matalaa jänkää. Oli aivan erilaista kävellä. Pääsimme tunnissa kauas! Askel oli kevyt ja matka eteni.

Lounastauko

Matkamme jatkui kohti luonnonsuojelualuetta, jonka läpi emme ole ennen kävelleet. Alueella oli selkeä polku josta oli kuljettu, sillä siellä täällä mudassa näkyi kengänjälkiä ja muutama roskakin matkan varrelle tuli vastaan.

Luonnonsuojelualueella oli paikoin aivan erilaista, mitä muualla Käsivarren erämaassa. Ei ihme, että se on aivan erityinen ja suojeltu paikka keskellä karua erämaata. 

Luonnonsuojelualueen tuntumassa

Helpon polun jälkeen tulikin sitten jyrkkä nousu tiheään puita kasvavalle rinteelle. Kartalla se on kapea kaistale aivan järven tuntumassa. Tiheä tunturikoivikko tuntui syövän polun ja itikkaa oli aivan järkyttävä määrä. Viimein kuitenkin puut harvenivat ja pääsimme laskeutumaan melko suoraan sellaiseen joen kohtaan, josta meidän pitäisi vielä kahlata yli. Pienen etsinnän jälkeen löysimme sopivan kohdan, josta pääsee kahlaamaan. 

Näkymä luonnonsuojelualueelle ja kahlaamo

Viimeiset kilometrit Meekon tuville olivat tutun ja äärimmäisen kivikkoisen (ja rasittavan) polun takana. Kello oli jo kahdeksan, kun viimein saavuimme autiotuvan luokse ja pystytimme teltan pihamaalle.

Sunnuntai 18.7.

Tänään sää oli selvästi eilistä viileämpi. Jos tämän pitikin olla viimeinen lämmin päivä, se olikin eilinen sillä tämän jälkeen päivät olivat selvästi aikaisempaa kylmempiä. Meekolle päästyämme alkoi ikäänkuin uusi vaihe vaelluksessa, sillä olimme palanneet tutuille poluille ja tuttuihin maisemiin ja samalla keli teki hurjan käänteen. Päivällä lämpöä oli siinä +9-11 astetta mutta sateen jälkeen myöhemmin enää +7. Kun tiesin kelien kylmenevän ja tämä olisi lepopäivä, päätin pestä taas hiukseni ja peseytyä samalla vähän paremmin. Sain tuvassa keitettyä vettä, jotta ei tarvinnut pärjätä jääkylmällä purovedellä.

Meekolla on haasteellista löytää puronvarrelta paikkaa, eikä sellaista nytkään ihan heti löytynyt. Onneksi puroa peittää korkea pensasto, jonka suojissa pääsin lopulta peseytymään ja imeyttämään saippuaveden maahan. Sen jälkeen pyykkäsin viimeiset pyykit vielä kerran loppuvaellusta varten.

Tuvassa tuli pidettyä sadetta ja lueskeltua vihkoa.

Maanantai 19.7.

Tälle päivälle oli ajateltu päiväretkeä Saivaaran huipulle. Lähdimme heti aamupäivällä Saivaaralle. (9.45-12.45 eli siihen meni sen kolme tuntia). Aamupäivällä tuli välillä parin minuutin kestäviä pieniä sateita, jotka eivät kastelleet housuja läpi. Tällaisen sateen jälkeen Meekonlaakso sai jälleen yhden kauniin saateenkaaren laakson ylle. Eilen näkyi jo pari kertaa ja nyt taas. Kaupungissa ei pääse näkemään näitä kokonaisia kaaria, mutta täällä näkyy.

Lähdössä Saivaaran huipulle

Tuuli on kovaa, mutta ei niin kovaa ettemme olisi nousseet Saivaaralle. Totesimme että huipulta ei saanut yhteyttä kännykällä vaikka se toisinaan joillakin onnistuu. Kovan tuulen takia huipulla ei tule oltua kauaa, mutta hetken kuitenkin. Laskeuduimme vähän alemmas syömään eväitä ja palasimme sitten alas laaksoon. Olimme valmiiksi pakanneet rinkkamme ja siirryimme nyt Meekon varaustuvan puolelle aikaa viettämään. Tämä oli ensimmäisen kerta, kun olimme millään vaelluksella varanneet yön varaustuvalta.

Sateenkaari Meekonlaakson yllä

Tuvalla oli mukava pitää tuulta ja sadetta. Oli myös viluinen, joten oli kiva lämmittää tupaa ja olla sen lämmössä. Tuuli oli kylmää luonteensuunnata puhaltavaa ja ajoittain oli oikein kovat puuskat. Välillä tuuli vaihtoi suuntaakin, sen näki sateesta, joka satoi välillä sinne suuntaan ja kohta taas tänne suuntaan. Illalla tuvalle saapuvat naiset olimme tavanneet jo autiotuvan puolella. Heiltä kuulimme että tuulta oli luvattu puuskissa jopa 18m/s enkä yhtään ihmettele. Järvelle ei voinut mennä tiskaamaan kun järvi hyppi sukille, jos vettä yritti ottaa. Piti vain odottaa vähän rauhallisempi hetki eikä sitä pahinta tuulenpuuskaa.

Huppu päässä tuulisäässä

P.S. Tänään saimme kuulla, että kaikki porot ovat poroerotuksessa Pihtsusjärvellä. Sen kun olisi tiennyt niin olisi käynyt katsomassa. 

Tiistai 20.7.

Tälle päivälle oli alun perin suunniteltu puolta lyhyempi kävelymatka, nimittäin tarkoitus oli yöpyä jossain Kutturankurun tietämillä ja jatkaa sieltä Termisjärvelle vasta keskiviikkona. Tässä päivässä kävikin lopulta niin, että emme menneet Kutturankurulle lainkaan ja kävelimmekin Termikselle saakka. Kävelimme 8.00 - 20.00 eikä tämä ollut kovin kiva ratkaisu. Kävelykilometrejä tuli ehkä vähän reilu 20 kilometriä ja päivä venahti kovin pitkäksi. Tänään minulla oli kolmannen kerran käytössä aktiivisuusranneke. Aloitimme ensimmäiset 7km tuttua Kalottireittiä pitkin mutta erkanimme polulta hyvissä ajoin ennen Kuonjarjokea. Tarkoituksena oli ylittää Kahperusjoki ja suunnata nenä kohti Kutturankurua. 

Siettijärvi

Kahperusjoen ylittäminen on ennenkin tuottanut tuskaa. Nyt kun etsimme ylityspaikkaa sen toiselta puolen mitä vuosia sitten, siitä haarautuu useampi sivuoja tai joki tuottaen uusia hankaluuksia. Pääjokea ei pääse yli ilman kahlaamista. Kengät oli otettava pois. Ja juuri silloin satoi jopa räntää taivaalta. Vesi oli jäätävän kylmää. Kylmintä koko reissussa. Lounastimme kun olimme ylittäneen joen. Ja lounaan jälkeen vahvistui, ettemme lähdekään koti Kutturankurua, vaan suuntasimme lähempää yli. Ja tästä lähempää tuli vastaan toinen kuru - mahtoiko sillä olla edes nimeä.

Uusi kuru ja uusi reitti

Kurun jälkeen kuitenkin teimme aivan liian suuren kiertolenkin Salmikuruun nähden. Olimme jossain ylhäällä josta oli suora näkymä Saarijärvelle ja sen tuvan suuntaan ja Saanatunturille. Jännitys tiivistyi vielä lopuksi pääseekö Salmikurun lähellä olevan poroaidan läpi jostain vai ei. Onneksi siellä oli kohta josta pääsi. Laskeuduimme Salmikurun länsipuolelta alas Termisjärven tuvalle. Laskeutuminen oli vaativa ja jyrkkä ja siinä sai tulla alas varoen, sillä päivä oli ollut pitkä ja väsytti jo. Olimme aikaisemmin nousseet tästä ylös, joten tiesimme että tästä pääsee myös alas.

Tuvalla oli muutakin väkeä ja pihamaalla oli telttoja. Illalla tuuli yltyi ja teltan pystytys oli taas haastavaa, mutta Porojärven pystytys oli pahempi. Illalla kymmenen aikaan alkoi sataa. Kuuntelin sadetta ja tuulta ainakin puoli yhteen jolloin lämpö sai viimein voiton. Pitkä päivä ulkona viileässä tuulessa vaikutti siihen että illalla kesti lämmetä.

Salmijärvi ja kauempana Saana

Aamu Termisjärven tuvalla

Tuvalle oli yöllä tullut lisää väkeä ja osa nukkui jopa lattialla. Ruuhkasta huolimatta halusin aamupalani tuvan lämmössä. Aamu oli kolea ja tuulinen ja kohta olisi koko päivä edessä raittiissa ilmassa. Mielessä käväisi korona, välimatkat ja rajoituksen, sillä tässä tuvassa eletään kuin koronaa ei koskaan olisi ollutkaan. 

Keskiviikko 21.7.

Toisesta teltan ikkunasta katsottuna taivas oli synkkä, mutta toisesta ikkunasta katsottuna näytti selkeämmältä. Patikoimme 10.15-16.00. Alussa oli kova nousu Ailakkajärven suuntaan. Kuljimme ylempänä tunturinrinteessä, jossa oli kuivempaa. Kun 2008 kävelimme tämän välin ensimmäistä kertaa, muista että kävelimme alhaalla laaksoa myöten ja siellä oli upottava märkä suo. Matkalla tulimme siihen tulokseen että päätämme vaelluksen jo huomenna emmekä pidä Ailakkajärvellä enää välipäivää. Viimeiset päivät ovat olleet kovatuulisia ja välillä on sataa ropsahtanut.

Ailakkajärven tupa

Tuvalla oli muitakin mutta vapaana oli vielä yksi laveripaikka. Olin taas viluinen ja päätin että nukun yön tuvassa. Pystytimme Tommille teltan. Illalla tuuli taas yltyi ja tuuli sitten koko yön.

Ailakkapahta

Torstai 22.7.

Viimeinen päivä ja viimeiset kilometrit. Meillä oli kokonainen suklaalevykin vielä jäljellä. Päivän polku oli koko matkan laskevaa alamäkeä ja suurelta osin helppokulkuista. Muualla taisi sataakin, mutta meidän polulle sade ei tullut. Loppumatka kulki tunturikoivikossa. Söimme vielä Ailakkajärvellä retkilounaan.

Päätin ettemme tarvitse taksimatkaa, vaan kävelen 4km matkan autolle lentosatamaan ja tulen sitten hakemaan Tommin, joka jäi rinkkojen kanssa odottamaan. Matka taittui kolmessa vartissa ja viimein oli vaellus ohitse.

Muutaman tunnin patikka - Kilpisjärvi näkyy jo 

Kilpisjärven urheiluvälineliikkeestä löysin itselleni kahdet housut ja uuden fleesen jossa on huppu. Housut ovat samanlaiset, jotka Tommi löysi ja fleesekin on melkein samanlainen. Nyt ollaan samiksia. Seuraava vaellus samiksissa pöksyissä?

Sami ja Kitty Kilpisjärvellä tuntikoivikossa