Nousiaisten Sudenpolulla 26.7.

Lähiseudulla on useita lyhyitä ja pitempiä polkuja, joihin en ole vielä tutustunut. Oli aika valita jokin näistä poluista ja ajattelin että olisi aika suunnata kohti Nousiaisten Sudenpolkua. Paikallinen latuyhdistys merkitsee polun joka syksy ja mainostaa polulta polulle - tapahtumaa ja silloin polun innostuu kiertämään useampi sata henkilö saman päivän aikana. Itse kuitenkin toivoin, ettei polulla olisi tänään ruuhkaa. Päivä oli lämmin ja ulkoiluun mitä mainioin.

Opaste oli reitin puolivälin risteyksesä

Kallioista polkua oli monin paikoin

Reitti alkaa Paijulan koulun pihalta, johon voi jättää auton. Valittavana on 5,5km tai 8,5km mittaiset lenkit. Päätin kävellä pitemmän kierroksen. Mukanani oli kippo ja muutama pieni muovipussi, jos luonnosta sattuisi löytymään jotain keräämisen arvoista. Olin varautunut pitämään kännykän kokoista karttaa mukanani, sillä polku on minulle uusi ja kävelen usein kartasta huolimatta ties minne sivupoluille. 

Polun varrelta löytyi monin paikoin mustikoita

Alkumatkasta polun varrella oli useammassa kohden mustikoita, joita jäin keräämään. Alussa polku kulki pellon vierellä ja nousi sitten kallioiselle osuudelle. Kalliolta oli näköala Turun telakalle saakka. Sen jälkeen polku laskeutui ja teki sitten jyrkän käännöksen.

Polun varrella

Polun puolivälissä oli useita risteäviä polkuja ja arvasin muutaman kerran suunnan väärin ja jouduin palaamaan takaisin risteykseen. Löysin kuitenkin reitin puolivälissä olevan yksityisen laavun, jonka luokse pysähdyin syömään evääni. Mukanani oli aivan liikaa kuumaa vettä ja liian vähän kylmää vettä juotavaksi. Oli hyvin lämmin päivä ja kylmää juotavaa olisi saanut olla reilusti enemmän. Tauon jälkeen kävely alkoi olla tahmaista. Luulisi että pysähdys ja lepo auttavat, mutta ei se aina menekään niin. Olen tehnyt niin paljon työtä istuen, että lihakset näyttivät nyt sen tosiasian, että ne ovat paikoin hyvinkin jumissa.

Polun puolivälin jälkeen puusta kuului tutun oloista säksätystä. Haivainto: kaksi oravaa ja muhkea pesä kuusessa. Polku kulki muutamissa kohdin läheltä mökkejä ja asutusta. Muutaman talon välimaastossa oli suuri haljennut kivi. Jäin miettimään montakohan vuotta kivi on jo ollut haljenneena vai onko halkeamisesta lyhytkin aika. Joku Sedenpolkua useamman vuoden kiertänyt osaisi ehkä kertoa jotain.

Reitin loppupuolella oli  pieni lampi, ainoa vesipaikka koko polun varrella. Jäin lammen tuntumaan pitämään vielä pienen tauon. Sain kävellä koko polun aivan yksin. Vastaani tuli ainoastaan kaksi maastopyöräilijää, jotka todennäköisesti mökkeilivät jossain lähistöllä. Muita kävelijöitä ei näkynyt.

Sen sijaan aivan polun lopussa törmäsin keskelle pikkupoikien sotapeliä. Pojat pelasivat joukkueissa ja tulittivat vastapuolta pyssyin, joista lähti aidonoloista ääntä. Polku päättyi pellonlaidalle ja siitä vielä pieni metsäinen osuus takaisin Paijulan koulun pihalle.

Kartta oli hyvä olla mukana, sillä polkuja lähti välillä ristiin rastiin moneen suuntaan ja välillä polku ylitti tai myötäili autolla kuljettavaa soratietä. Tälläkin kerralla lähdin kolme kertaa väärään suuntaan. Ensimmäinen kerta oli heti alkuvaiheessa. Luullakseni tulin kävelleeksi ainakin 10 kilometriä tällä polulla ja harhapoluilla yhteensä.