sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Isokarin majakkasaarella 15.7.2023

 Yhteysalus Isokarille lähti Uudenkaupungin pienvenesatamasta 11.00. Oli luvassa aurinkoinen ja lämmin päivä. Kovaa tuultakaan ei ollut luvassa ja niin kahden tunnin matka saarelle sujui mainiosti aluksen ulkokannella. Alus oli täynnä iloista väkeä. Retken hintaan kuuluu opastusta saarella ja lounas.

maanantai 26. kesäkuuta 2023

Patikkamatka Italian Dolomiiteilla 12.-19.6.2023

Meillä oli pitkään varattuna matka Albaniaan ja Pohjois-Makedoniaan, mutta sen peruttua tämä oli vahvana vaihtoehtona ja vain viikkoa alkuperäisen suunnitelman matkan jälkeen. Menimme jo sunnuntaina 11.6. Vantaalle yöksi, koska aamulla olisi aikainen lähtö. Vantaa Hotelli Pilot saa hyvät pisteet ja sieltä oli kuljetus lentokentälle varhain lähtöaamuna. Tuleva matkakohde Italian Dolomiiteilla on siitä hyvä, että yövymme koko viikon samassa hotellissa, eikä tavaroita tarvitse jatkuvasti olla pakkaamassa. Myöskään rahaa ei tarvitisisi vaihtaa, koska Italiassa on käytössä euro. Kaikki retkipäivät olisivat samalla alueella.

Maanantai 12.6.

Lento lähti aikaisin kohti Venetsiaa. Lentokoneessa oli vierelläni tyhjä paikka, joskin Tommi tuli puolivälissä matkaa istumaan siihen. Venetsiassa selvisi, että oppaan olisi pitänyt olla samalla lennolla, mutta hän myöhästyi siitä. Niinpä jatkoimme Temamatkojen bussilla Venetsiasta kohti pohjoista ja Vigo Di Fassan kylään ilman opasta. Matkalla oli jotenkin tuttuuden tunnetta, mutta samalla tieto siitä, että olen ensimmäistä kertaa Italian maaperällä oli vahva. Bussimatka tuntui kestävän kauan ja tie vain nousi nousemistaan pientä ja kiemurtelevaa tietä yhä ylemmäs vuoristoiselle seudulle ja pienten kylien äärelle. Menomatkalla todistimme liikenneonnettomuutta, kun moottoripyörä oli jäädä ison auton alle. Kukaan ei loukkaantunut, mutta moottoripyörä kärsi vahinkoa.


Etsimme Vigo Di Fassasta lounaspaikan ja tutustuimme vähän mihin olimme saapuneet. Illalla ja kaikkina iltoina sen jälkeen oli hotellilla tarjolla illallinen. Neljä kierrosta syömistä joka ilta. Oppaamme saapui juuri kun olimme päättämässä illallista. 


Tiistai 13.6.



Keskiviikko 14.6.




Torstai 15.6.



Perjantai 16.6.



Lauantai 17.6.



Sunnuntai 18.6.



Maanantai 19.6.